Makasin kovalla lattialla. Oliko minut nyt jätetty tähän loppuyöksi? Mihin nuo miehet olivat menneet? Miksei Isäntäni voisi tulla luokseni ja osoittaa minua kohtaan vähän ystävällisyyttä, armeliaisuutta? Minä olen yrittänyt tehdä parhaani. En edes ärähtänyt tuolle hullulle Hanskille, olen minä ilmeisesti jotakin oppinut.
Olin ilmeisesti myös aivan järjettömän väsynyt. Aloin nyyhkyttää, tunsin kyynelten valuvan pitkin poskiani. Normaalisti en ole mikään itkupilli, mutta juuri nyt tilanteeni tuntui lohduttomalta. Vaikka kaikki kokemani onkin sopinut fantasioihini, tämä oli aivan mielettömän raskasta, ehkä liiankin raskasta. En ollut kokenut fyysisesti mitään ylivoimaisen hirveää, mutta tämä pelko ja epätietoisuus on ollut raskaampaa kuin fyysinen kipu.
Huoneessa kaikuivat niiskutukseni ja nyyhkytykseni. Kuulin oven kauempana kolahtavan. Yritin lakata nyyhkimästä, mutta en kyennyt sille mitään, että kyyneleeni alkoivat valua entistä vuolaammin.
Kuulin lähestyvät askeleet. En välittänyt paskan vertaa kuka sieltä tulisi. Aivan sama vaikka tappaisi, minua väsyttää nyt niin paljon, etten jaksa huolestua. Raiskatkoot, lyökööt, minä makaan nyt vain tässä passiivisena.
Hän kyykistyi vierelleni, tunsin sivelyn poskillani, Isäntäni. Hän kuivasi sormillaan kyyneleitäni. – Otetaas tämä pois. Hän alkoi irrottaa pääni ympäri kulkevaa teippiä. – Tuo Hanski on pohjimmiltaan tosi ujo kaveri. Hänen takiaan tämä teippi tässä oli. Nyt se joutaa pois.
Teippi oli tietenkin tarttunut hiuksiini tiukasti. Se irtosi risahdellen repien hiuksiani juuriltaan. En juurikaan välittänyt kivusta, en siitä, millaisia tukkoja hiuksiani teipin mukaan lähtisi. Lopulta teippi kuitenkin irtosi ja viimeisenä Hän poisti teipin silmieni päältä ja irrotti luomiani peittävän lapun.
Räpyttelin silmiäni hetken. Avasin silmäni, eikä näkymä juuri muuttunut. Olin lähes pimeässä huoneessa, jota valaisi ainoastaan avoimesta ovesta käytävältä loistava himmeä hehkulampun valo. Katselin ympärilleni, en yllättynyt näkemästäni. Olin karussa sellissä, jonka seinät olivat suuria harmaita tiiliä ja lattia betonia. Selli oli minua ja kahleitani lukuun ottamatta tyhjä. Minä olin ainoa kalustus.
Isäntäni nousi viereltäni ja haki käytävästä patjan ja viltin. Lisäksi hän toi sangon, jonka Hän asetti oven vastapäiseen nurkkaan.
– Tässä on sinulle makuusija ja tuo sanko on tarpeitasi varten. Puhuessaan Hän asetti patjan seinän viereen ja heitti viltin sen päälle mytyksi.
Hän kyykistyi taas viereeni ja tuijotti silmiäni. – Nyt minä alan nähdä katseessasi sitä jotakin, mitä minä siellä haluan nähdä, Hän sanoi hiljaa ja hymyili.
– Mitä se on? Mitä näet? Uskaltauduin kuiskaamaan ja tuijotin takaisin, vaikken juuri erottanut Hänen silmiään varjojen katveesta.
– Minä näen, että sinä alat olla valmis oppimaan. Oppimaan paikkasi, kuten sovimme sinun vielä tekevän.
Hän auttoi minut lattialta seisomaan, siirtyi seinään kiinnitetyn renkaan luokse, johon kaulariimuni oli kytketty ja avasi lukon taskustaan kaivamallaan avaimella. Hetken uskalsin jo toivoa pääseväni kahleista irti, mutta toiveeni oli turha. Isäntäni vain jatkoi Hanskin lyhyelle kytkemää riimua ja kiinnitti ketjun takaisin seinään. Nyt liekani oli pitempi, ehkä 2,5 metriä entisen 1,5 metrin sijaan.
– No niin. Nyt riimu yltää tuohon patjalle. Käyhän nukkumaan, huomenna on rankka päivä. Aloitetaan koulutus ihan tosissaan. Hän sanoi ohjaten minut kyynärpäästäni patjalle.
Polvistuin alas Hänen eteensä. Patja polvieni alla tuntui suorastaan ylellisyydeltä kovan betonilattian jälkeen. – Etkö voisi ottaa näitä kahleita käsistäni pois. En tiedä pystynkö nukkumaan nämä kiinni minussa? Kysyin niin varovaisella ja nöyrällä äänellä kuin osasin.
Hän kumartui puoleeni ja silitti taas poskeani ja sanoi, – Sitten kun sinuun luotetaan enemmän, voit saada vähän vapauksiakin. Nyt ei ole vielä niiden aika.
Hän tarttui niskavilloihini napakasti ja suuteli minua kuumasti. Minä vastasin innokkaasti, suorastaan imin ilmaa Hänen suustaan sisääni. Kuvittelinko, että saisin sieltä voimaa kestää tämän kaiken? Roikuin Hänessä huulillani, voi kuinka olisin halunnut kietoa käteni Hänen ympärilleen. Olisin halunnut syleillä Häntä lujasti, olisin itse tahtonut tulla lujasti halatuksi ja rutistetuksi. Tiedostamatta työnsin lantiotani Häneen päin, saisinpa tuntea Hänen lantionsa omaani vasten.
Hän irrottautui minusta ja nousi ylös. – Hyvää yötä, huomenna nähdään, Hän kuiskasi ja sipaisi sormellaan nenänvarttani. Sitten Hän käänsi selkänsä ja poistui. Mennessään Hän sulki sellini oven ja kuulin pari raskasta kolahdusta jykevän oven takaa. Ovessa oli ilmeisesti melkoiset salvat.
Selli muuttui hetkessä lähes täydellisen pimeäksi. Ei kuitenkaan aivan. Jossakin katon rajassa oli ilmeisesti pienen pieni ikkuna, josta hohti hyvin himmeää kesäyön valoa selliini. Ei se valaissut itse tilaa ollenkaan, näkyi vain itsessään valjuna loisteena jostakin katon rajasta.
Asetuin patjalla makaamaan ja asettelin kahlehdituin käsin vilttiä jotenkin päälleni, vaikka ei minulla ollut ollenkaan kylmä. Tyyny olisi ollut mukava, mutta sitä minulle ei oltu suotu. Patja haisi hieman homeelle ja lialle, ei se ollut kovinkaan paksu. Viltti taas oli karkea ja haisi puolestaan pölylle ja tunkkaiselle, mikä lie vanha loimi? En ilmeisesti ollut saanut vuodevaatteikseni aivan talon parhaita tekstiilejä?
Suljin silmäni ja päätin yrittää nukkua, ei täällä muutenkaan aikani kuluisi ja todellakin minä tarvitsin nyt unta. Ajatukseni olivat juuri sillä hetkellä sekavat. Tuo mies oli vanginnut minut julmasti ja Hän oli antanut tuon gorillan raiskata minut. Hän oli muuttanut suunnitelmiamme ja tehnyt vankeudestani mahdollisesti piinaavan pitkän. Silti minä olin ihastunut Hänen määrätietoisuuteensa ja janosin Hänen hellyyden osoituksiaan. Jos Hän olisi minut äsken nainut, en olisi kokenut sitä raiskaukseksi ollenkaan.
Ajatukseni poukkoilivat päivän tapahtumissa. Konkreettisimmin minua muistutti kokemuksistani reisilleni vieläkin hiljakseen valuva neste ja haju, joka minua ympäröi. Toivottavasti minut päästetään aamulla pesulle, minä alan olla varmasti jo aika vastenmielisen näköinen ja hajuinen.
Ajatukseni risteilivät ja niihin alkoi sekoittua unimaisia tapahtumia. Näin kasvoja, tunsin kahleita, haistoin outoja hajuja joita en ennen ollut haistanut. Hyttysten ininä kaikui korvissani, tuuli puhalsi puiden latvoissa.
Vajosin uupuneena lopulta levottomaan uneen.
