Osa 8 Alaston vanki

Tumppasin viimeisen savukkeen liioitellun huolellisesti. En kai halua metsäpaloa, jos aikeeni on viettää loppupäivä tässä samaisessa metsässä, tai siinä mitä siitä on jäljellä. Huokaisin syvään ja palasin autolleni. Avasin matkustajan puoleisen oven ja mitään sanomatta käännyin siinä auton vierellä selin Häneen ja tein päätökseni alkaa riisua.

Minusta tuntui samalta, kuinka lapsena teki mieli hypätä uimaan, mutta vesi oli niin kylmää, ettei olisi millään uskaltanut tehdä ensimmäistä kastautumista. Oli kuitenkin pakko sietää kylmän veden ensi kirpaisu, että pääsi nauttimaan vesileikeistä.

Kun olin aikeissa riisua paitaani, Hän huudahti, –Hetkinen!

Mitä? Aikooko Hän perua? Tämähän oli odottamaton käänne! Vilkaisin Häntä olkapääni yli ja Hän jatkaa viaton ilme kasvoillaan, –Missä ne sinun käsirautasi ovat? Muistithan ottaa ne mukaasi?

Kiroan hiljaa mielessäni ja vastaan, –Hanskalokerossa ja siellä on kahdet avaimet vieressä. Älä vaan hukkaa avaimia!

Aloin laiskasti heittää paitaani pois ja riisuttuani heitän sen autoni takapenkille. Seuraavaksi kumarrun ja riisun hitaasti sandaalini, Hän tuijottaa taatusti nyt persettäni pyllistellessäni siinä Hänen edessään. Kengät lentävät takapenkin jalkatilaan ja seison pölyisellä metsätiellä avojaloin. Seuraavaksi riisun yltäni housuni, joka edellyttää muutaman nauhan avaamista lahkeista ja vyötäröltäni, enkä siinäkään kiiruhda. Lopulta kuitenkin capritkin ovat autoni takapenkillä mytyssä.

Nyt sitten alkaisi se kova paikka ja Hän tietää sen. Ylläni on enää bikinit ja alan riisua bikinien yläosaa. Tunnen kuinka kainaloni valuvat hikeä kuumuudesta ja jännityksestäni. Avaan bikinien nauhat ja ne putoavat käsiini itsestään. Bikinien yläosa yhä toisessa kädessäni alan riisua viimeistä vaatekappaletta yltäni. Pujotan jalkani vuorotellen pois pienten housujeni lahkeista ja heitän bikinien molemmat osat kerralla autoni takapenkille.

Lasken katseeni maahan ja jään kädet ristissä alavatsani päällä odottamaan Hänen toimiaan. En ollut kuullut Hänen ottaneen mitään hansikaslokerosta, mutta kun kuulin ne muutamat askeleet Hänen saapuessa taakseni, kuulin samalla pientä pahaenteistä kilinää jonka tunnistin omiksi käsiraudoikseni.

Hän tuli taakseni ja siveli molemmin käsin hellän napakasti alastomia hartioitani, tunsin myös kuinka kylmä teräs hipaisi olkavarttani. Hän liu’utti molempia käsiään minun käsivarsiani pitkin alas ja alkoi taivuttaa niitä kyynärvarsistani selkäni taakse. Olisin vieläkin voinut riuhtaista itseni vapaaksi ja lopettaa leikin siihen, mutta olin kuin halvaantunut. Käsivarteni roikkuivat kuin lihaksettomat rätit sivuillani ja Hän taivutti ne hellästi, mutta päättäväisesti selkäni taakse.

Tunsin kuinka Hän asetti kylmän teräksen vasten oikeata rannettani ja samalla jo kuulin ilkeän narahduksen ja tunsin puristuksen ranteeni ympärillä. Ennen kuin ehdin oikein edes tajuta joutuvani nyt lopullisesti satimeen, tunsin kuinka vasemmankin ranteeni ympärille alkoivat pureutua kylmät leuat ja toinen narahdus. Ranteeni olivat lukittu selkäni taakse. Kuulin Hänen poistuvan hetkeksi luotani, en uskaltanut kääntyä katsomaan, vaan seisoin edelleen paikallani kuin patsas. Tunnustelin vaivihkaa ranteissani olevia käsirautoja, Hän oli laittanut ne aika napakasti kiinni, mutta pystyin kuitenkin vähän pyörittelemään niitä ranteitteni ympärillä.

Nyt takaani kuului huomattavasti kovempaa teräksen kilinää ja tiesin Hänen kaivaneen reppunsa sisältöä esille. Odotin nöyränä, minä olin nyt jo joka tapauksessa ansassa, eikä paluuta enää ollut. Hän tuli taas taakseni ja pyöräytti kaulani ympärille raskaan tuntuisen ketjun, säpsähdin sen kylmää kosketusta hikisellä ihollani. Kuulin kuinka lukko naksahti kiinni niskani takana.

Kuulin Hänen hengityksensä takanani, enkä uskaltanut liikahtaakaan. Tunsin hellän suudelman oikealla olkapäälläni ja sitten Hän kuiskasi matalalla ja ystävällisellä äänellä, –Tästä se lähtee, Susanna!

Hän kiersi etupuolelleni liu’uttaen samalla myös kaulastani roikkuvan ketjun vapaan osan ja lukon etupuolelleni missä se kopsahti kaulani alaosaa vasten. Tunsin lukon painosta, ettei kyseessä ollut kaiketi mikään aivan pikkuinen riippulukko. Hän oli kiertänyt ketjun vapaan pään kämmenensä ympäri pari kierrosta. Ketjua oli vapaana aika paljon, ehkäpä kolmisen metriä ja se roikkui löysänä välillämme. Ketju oli varsin järeää, yksi lenkki oli pituudeltaan pari-kolme senttiä ja lenkki oli reilun sentin leveä. Itse materiaali oli paksua himmeästi hohtavaa metallia, ihan normaalia rautaa kai.

En tohtinut katsoa Häntä kasvoihin, vaan tuijottelin edelleen eteeni maahan. Tunsin leppeän kesätuulen sivelevän lämpimästi, mutta vilvoittaen alastonta vartaloani. Nyt Hän taatusti katseli minua arvostelevin silmin, tunsin oloni mahdollisimman epämukavaksi.

Tämä oli aivan älytöntä! Minä seisoin siinä ilkosen alastomana täysin vieraan ihmisen edessä kädet selän taakse kahlittuina, ja minä ryhdyin tähän alun perin vapaaehtoisesti! Halusin kuumeisesti lähteä kotiin, mutta tiesin sen olevan nyt myöhäistä. Ryhdyin leikkiin ja minun oli nyt siedettävä seuraukset. Purin alahuultani ja hoin itselleni, että tämä nyt on vain siedettävä, kyllä tämä joskus loppuu.

Kun kohotin katsettani hieman, näin Hänen vyöllään roikkuvan pitkän ja ohuen esineen. Tajusin heti sen olevan piiskan! Se oli kuin ratsupiiska, mutta ohuempi ja pitempi. Siinä oli muovi- tai nahkapinta ja punottu kädensija. Se oli kuin auton antenni, jossa oli kädensija.

Olinhan minä haaveillut kaikenlaisesta ja olinhan nimenomaan sanonut, että en kiellä sitäkään, jos Hän ihan aktiivisesti tuottaa kipua minulle. Jotenkin se ei vain ollut fantasioissani päällimmäisenä, enkä ollut ajatellut asiaa enemmälti. Nyt kun näin tuon piiskan tiesin, että Hän tulee taatusti käyttämään sitä minuun jossakin vaiheessa. Hän keksii siihen tekosyyn, vaikken antaisi mitään aihetta.

Minulla ei ollut aavistustakaan, miltä tuollainen piiska tuntui. Tajusin kuitenkin heti tilanteen epämukavuuden kannaltani: Minä seison siinä alastomana ja puolustuskyvyttömänä ilman mitään turvasanoja edessäni potentiaalinen sadisti julman näköinen piiska vyöllään. Miksi minä hullu en ollut kuitenkin vaatinut jotakin turvasanaa itselleni? Arvasin siitä keskustelun olevan nyt myöhäistä, sillä Hän oli nimenomaan ollut todella ilahtunut siitä, kun olin keväisissä viesteissäni pöyhkeästi todennut, etten minä tarvitse turvasanaa, kunhan ehdoista vain pidetään kiinni.

Hän huomasi minun katseen piiskallaan. Hän kohotti sitä ja alkoi luennoida, –Ai huomasit tämän? Tämä on aika näppärä ja kevyt väline. En käytä tätä Sinuun mielelläni, sillä tämä sattuu aivan helvetisti. Toisaalta tämä on siitä kiva, että jos joudun ojentamaan tällä sinua, luulisin yhdestä kolmeen iskua riittävän, eikä minun tarvitse heilua hulluna niin kuin jonkun leikkipiiskan kanssa pitäisi tehdä saadakseni sinut ymmärtämään käskyjä. Sinä varmaan tässä vielä opit kunnioittamaan tätä, etkä itsekään halua, että käyttäisin tätä sinuun.

Puhuessaan Hän ei katsonut kasvoihini, vaan silmäili analyyttisesti kiihtyneen hengitykseni tahtiin kohoilevia rintojani. Hän kohotti kätensä, nipisti oikeaa nänniäni ja sitten vähän läpsäytti sitä sormenpäillään. Hätkähdin Hänen kosketustaan ja ”reviirilleni” tunkeutumista. Hän totesi hiljaa, –Näistä tisseistäsi saattaa tulla sinulle vielä tuolla metsässä ongelmia, mutta sillehän ei nyt enää voi mitään.

En ymmärtänyt mitä Hän sillä tarkoitti. Siis tiesinhän minä, että rintani olivat turhan suuret ja raskaat. Olin jo monta kertaa haaveillut leikkauttavani niitä pienemmiksi. En vain koskaan ollut saanut aikaiseksi tehdä asian hyväksi mitään. Turha Hänen on toisaalta arvostella rintojani, minkä minä niille mahdan ja mitä koko asia sitä paitsi Hänelle oikein edes kuuluu?

Minä nyt vain olin siinä Hänen edessään valkoisena, pehmeänä ja alastomana. Olin oikeastaan olettanut tilanteen vieläkin epämukavammaksi kuin se nyt oli alastomuuteni kannalta. Minua kuitenkin pelottivat tulevat tapahtumat siinä määrin, että en osannut niin paljon murehtia äsken riisumiani vaatteita. Tunsin kyllä todella fyysisesti olevani Hänen edessään alasti. Kädet olivat selän takana, mutta pidin reidet tiukasti yhdessä, rinnoilleni en mahtanut tietenkään mitään. Ne olivat esittelyssä Hänen häpeämättömästi tarkasteltavissa. Mielessäni kävi myös, että olisihan tuota voinut vaikka häpykarvoitusta siistiä ennen tähän tilanteeseen joutumista, en tosin ole onneksi karvoitukseltani mitenkään runsas, mutta nyt olin Hänen edessään kuitenkin áu naturel

Sisäinen närkästykseni keskeytyi yllättäen kun Hän kiskaisi tylysti riimusta nykäisten minut mukaansa.

–Lähdetäänhän jo! Minulla on vielä asioita tänään hoidettavana ja sinusta pitää nyt aluksi päästä eroon.

Osa 7 Tapaaminen

Pulssini kohosi siinä samassa lukemiin, joihin ei epäurheilijan sydämeni ollut tottunut. Hän hymyili hieman kysyvästi ja nyökkäsi minulle. Unohdin tilaukseni ja kävelin jalat jäykkänä Hänen pöytäänsä. Hän nousi seisomaan tottunein herrasmiehen elein ja ojensi kätensä tervehdykseen.

–Susanna? Minä kättelin Häntä ja sanoin ujosti kuin pikkutyttö, –Moi, juu...

Hän ei esitellyt itseään, mitä en toisaalta odottanutkaan, olimmehan sopineet, että nimemme ja henkilöllisyytemme olisivat merkityksettömiä.

Hän ojensi minulle tuolin istua, harvinaista huomaavaisuutta nykyajan mieheltä.

–Tulihan se helle, Hän yritti virittää keskustelua.

–Joo, kauhea jano, minä totesin vaisusti.

–Haluatko juomista? Minä voin hakea. Limpparia, mehua? Mitä haluat? Hän kysyi.

–Tuota... Mulla on vähän pikkuinen krapulantynkä vielä päällä... Voisin ottaa ison oluen.

Hän naurahti ja lähti tiskille. Minä tunsin itseni rumaksi ja lihavaksi idiootiksi tekemässä itsestään entistä enemmän idioottia. Katselin Häntä siellä tiskijonossa. Ei ollenkaan sellainen mitä olin odottanut. Varsin pieni, mutta jäntevä mies. Harrastaa varmaan urheilua aika tavalla. Rasvaa koko miehessä ehkä vähemmän kuin kalkkunaleikkelesiivussa. Ristiverinen, pienet viikset ja nykymuodin mukainen pikkuparta. Karvaiset käsivarret, nuorekkaasti pukeutunut. Siististi kuluneet farkkushortsit ja sandaalit – ilman sukkia. Hiukset lyhyeksi leikattu siten, että muistaa käydä säännöllisen tiheästi parturissa.

Ei ollenkaan pahan näköinen mies, vähän lyhyt ja pieni minun makuuni. Ehkä tietysti syynä saattoi olla myös se, että useimmiten minä itse en liene tuollaisen jäntevän miehen makuun. Hän palasi pian takaisin mukanaan iso olut minulle. Hän itse oli ottanut suuren lasin jääteetä. Käynnistelimme varovasti keskustelua. Hän oli luonteva ja rento, samalla kun minä suurin piirtein vain tuijottelin tyhmänä varpaitani ja vastasin parin kolmen sanan lauseilla. Jotenkin minulla oli vaikeuksia katsoa Häntä silmiin. Tunsin jo nyt Hänen arvostelevan katseeni mittailemassa vartaloani ja kasvojani.

Vähitellen uskaltauduin nostamaan katsettani ja näin Hänen ruskeat nauravat silmänsä tuuheiden kulmakarvojen varjostamina. Hänen katseensa oli terävä, älykkään miehen katse. Kyllä, Hän taitaa analysoida minua koko ajan.

–Sinä sitten olet jo tainnut päättää lähteä minun mukaani? Vai kuinka, Hän töksäytti äkkiä.

–Miten niin? Katsoin Häntä hölmistyneenä.

–No ajattelin vaan, kun juot siinä olutta vaikka sinulla on auto parkissa täällä jossakin. Et siis aio ajaa sitä itse täältä pois?

Ohhoh... Enpä ollut tullut tässä tunteiden sekamelskassa asiaa edes ajatelleeksi. Kyllähän minä näytin jo nyt varmaan aika selvältä tapaukselta. Yritin kuitenkin pitää kulissejani yllä:

–No ainahan voin lähteä täältä taksilla. Minulla on koti aika lähellä ja nyt vain olut tuntui maistuvan. Voinhan jäädä vaikka viettämään terassilauantaita tänne.

Yritin näytellä loukkaantuvani Hänen huomautuksestaan. Hänen virnistyksestään päätellen en tainnut onnistua siinä kovin hyvin. Voi herranen aika, mikä minulla oli? Yleensä osasin olla itsevarma hankalissakin paikoissa, mutta tämä mies tiesi minusta aivan liikaa kyetäkseni teeskentelemään Hänelle.

Tunsin itseni noloksi kun muistin, mitä kaikkea olin Hänelle viime kuukausien aikana itsestäni ja haaveistani kertonut. Tuo tuntematon mies tiesi salaisimmista ajatuksistani enemmän kuin kukaan koskaan. Ajoittain Hän tuntui tietävän haaveistani jopa enemmän kuin minä itse.

–Sano vaan sitten kun sinusta tuntuu, että olet valmis lähtemään. Ei sillä että hoputtaisin, Hän sanoi tarkkaillen torin vilinää kiinnittämättä huomiota reaktioihini.

Hän tuntui olevan hyvin varovainen ja yritti selvästi olla tahdikas, ettei säikyttäisi minua pois. Minusta tuntui kuin olisin arka lintu jota yritetään jyvillä ja kauniilla kutsulla houkutella astumaan häkkiinsä.

–Minä voisin ottaa vielä oluen. Jos vaikka sitten rohkaistuisi, sanoin hiljaa ja pyörittelin tyhjän tuopin pohjaa pöytää vasten.

Hän nousi hakeakseen minulle juomani. Lähtiessään Hän hipaisi olkapäätäni ja suorastaan säpsähdin Hänen kosketustaan. –Sinuna en joisi liikaa alkoholia, Hän kuiskasi ohi mennessään.

Pöh! Pari olutta ei hetkauta minua yhtään mihinkään. Meillä ei ole kiirettä ja minun tekee mieli olutta! Enköhän minä, aikuinen ihminen, saa olueni juoda! Hän palasi olut mukanaan, itselleen Hän oli ottanut jäätelötuutin.

Emme sitten jutelleet paljonkaan. Hän kyseli hajamielisesti jotakin tästä kotikaupungistani. Hänhän ei ollut täältä päinkään, joten jos Hän on tehnyt järjestelyt, kuten minulle viesteissään kertoi, ne olivat vaatineet varmasti melkoisen vaivan.

Itse yritin osoittaa aktiivisuutta keskustelussa ja kysyin, onko Hän kenties varannut täältä itselleen majapaikkaa? Hän katsoi minua terävästi ja kysyi, –Mitä se Sinulle kuuluu?

Punastuin ja katsoin taas varpaitani. En vastannut mitään.

Olut nousi vähän päähäni ja päätin viimein rohkaistua:

–Pitäisikö meidän lähteä? Et Sinä taida liian hullu olla?

Hän hymähti minulle ja sanoi, –Eiköhän hullu hullun tunne kun sellaisen näkee?

Nousimme pöydästä ja vasta nyt huomasin kookkaan repun joka Hänellä oli ollut jaloissaan koko ajan. Hän nosti repun kevyesti olalleen ja minä lähdin opastamaan Häntä autolleni. Hän käveli perässäni ja olin varma, että Hän tuijotti persettäni. Tunsin jo nyt itseni kuin myytäväksi hiehoksi.

Autolla ojensin Hänelle avaimet ja sanoin, –Areena on nyt Sinun tästä eteenpäin. Minä vain seuraan.

Olimme sopineet, että Hän saa autoni käyttöönsä siksi aikaa, kun minä en sitä tarvitse.

Hän heitti reppunsa takapenkille ja olin kuulevinani sieltä metallisen kilahduksen. Nousimme autooni ja lähdimme liikkeelle. Hänen piti kysyä minulta neuvoa, kuinka pääsemme eräälle kirkonkylälle vievälle tielle. Neuvoin tietäen samalla, että sillä suunnalla on loppumattomat korvet ja metsäteiden verkostot. Kyllä Hän on tainnut läksynsä tehdä.

Ajoimme hiljaisuuden vallitessa kesäistä pientä maantietä eteenpäin. Tienvarret kukkivat päivänkakkaraa ja lupiinia. Suomen kesä näytti lapsilleen kauneimpia kasvojaan. Hän kyseli aina silloin tällöin jotakin pientä kotiseudustani ja minä vastailin vähäsanaisesti. Radiossa soi Maija Vilkkumaan ”Ei”, minunkin teki niin kovasti mieli sanoa ei tälle typerälle leikille.

Kun aloimme poistua päätieltä pienemmälle soratielle, minua alkoi pelottaa. Tiesin, että jos halusin lopettaa leikin, aikani alkoi käydä vähiin. Hoin kuitenkin itselleni, että ehdin minä lopettaa leikin vaikka sitten juuri ennen vankeuttakin.

Käännyimme aina vain pienemmille teille ja ihmettelin kuinka Hän muisti ne tiet ilman karttaa. Minusta tuntui, etten osaisi sieltä edes omin avuin pois. Vilkaisin kelloa, se oli jo yli 14, olimme ajaneet siis yli tunnin kaupungista. Lopulta ajoimme todella kivistä ja kapeaa tietä pitkin. Molemmin puolin oli suuria hakkuuaukeita, soita ja pikku lampia. tie kapeni ja kapeni, pajunoksat alkoivat hangata autoni kylkiä vasten. Juuri kun aloin epäillä tien kohta muuttuvan mahdottomaksi henkilöautolla ajaa se leveni yllättäen laajaksi tukkiautojen kääntöpaikaksi. Aikaa kaupungista oli kulunut tunti ja 20 minuuttia.

Hän käänsi autoni levikkeellä ympäri ja parkkeerasi siihen. Minä tuijotin lasittunein katsein eteeni ja tavasin mielessäni kirjaimia A-I-R-B-A-G. Hän nousi mitään sanomatta autosta, sulki oven perässään ja alkoi venytellä ja tepastella pitkin parkkipaikkaa maisemia katsellen.

Minä lopulta nousin autosta ja uskaltauduin katsomaan ympärilleni. Ei todellakaan mikään kutsuva maisema. Metsäkoneiden raiskaamaa maastoa toisella puolella ja toisella puolella sankan oloinen vanhempi hakkuualue jota peitti nyt sankka lepikko ja pajukko. Olikohan Hän nyt ihan varma tästä paikasta mietin itsekseni.

Hän tuli luokseni aurinkoisesti hymyillen ja sanoi, –Nyt puolestasi areena on taas sinun. Tee nyt päätöksesi haluatko kokea tämän! Älä kauhean kauan viivyttele, täällä on aika tukalan kuuma

Pengoin housujeni taskusta tupakat ja menin läheiselle kivelle istumaan selin Häneen. Sytytin tupakan ja tuijotin läheistä raadeltua kantoa. Poltin kiivaasti savukettani ja mietin voisinko kunniallisesti vielä perääntyä. Kuinka paljon sitä katuisin jos nyt peruisin? Toista tilaisuutta ei toisaalta ehkä koskaan tule. Kuinka paljon joutuisin katumaan, jos nyt en peru vaan etenen kuukausien suunnitelmiemme mukaan? Hullua! Niin tai näin, joudun katumaan kuitenkin.

Poltin kaksi tupakkaa putkeen, minulle alkoi jo tulla paha olo. Tupakoista tai kaikesta siitä pohdiskelusta, en tiedä. Hän potkiskeli parinkymmenen metrin päässä kiviä ilmeisen turhautuneena, mutta Hän oli ilman muuta kyllin fiksu ollakseen puuttumatta tähän viime hetken taistoon päässäni jossa vastakkain olivat terve järkeni ja palava himoni kokea vuosien fantasiani todellisuudessa.

Päässäni takoi koko ajan, että minun oli pakko olla täysin päästäni vialla. Kuka normaalijärjellä varustettu ihminen olisi tosissaan vapaaehtoisesti ryhtymässä tällaiseen täysin mielettömään leikkiin täysin tuntemattoman miehen kanssa.

Ellen jaksaisi kirjoittaa tätä tarinaa pitemmälle, voisin valita nyt kaupunkiin paluun. Palan kuitenkin halusta täällä näppäimistön takanakin nähdä mitä mielikuvitukseni antaa minun kokea jos päätän kohdata Hänen minulle heittämän haasteen.

Osa 6 Helle

Nyt oli vielä valittava huomiset vaatteet. Päivä olisi siis helteinen, joten vaatetus olisi kevyttä. Vaikka siis kammoankin alastomuutta, en toisaalta koskaan ole varsinaisesti hävennytkään kroppaani, jos en ole siihen missään tapauksessa tyytyväinenkään. Uskallan runsaista rinnoistani huolimatta pitää avokaulaisia paitoja, liian paksut reiteni paljastavia hameita tai shortseja. Nyt olisi ehkä eri asia, en halua näyttää Hänen silmissään liian tyrkyltä. Minähän EN ole mikään helposti mukaan lähtevä bimbo, vaikka nyt olinkin antautumassa miehelle jota en koskaan ennen ollut tavannut.

Mitkään topit eivät siis nyt tulisi kysymykseen, ei missään tapauksessa. Entäpä hihattomat paitani? Liian paljastavat kaula-aukot niissäkin. Rintaliivit on sitä paitsi pakko laittaa, vaikka kevyimmät mahdolliset, mutta silti.

Jospa kuvittelisin olevani uimaan menossa? Jospa laittaisin bikinit alle ja niiden päälle riittävästi peittävän vaatetuksen. Siinäpä se! Muutenkin saattaisi olla sitten ”pelin” jälkeen miellyttävää mennä uimaan ja puhdistautua ennen kotiin tuloa, olisi sitten uima-asu valmiiksi mukana.

Eli uikkarit ylle ja sitten valkoinen perus T-paita. Jalkaan shortsit, hetkinen! Ei seis, seis! Ei shortseja! Hän vain tuijottaisi reisiäni koko automatkan. Otetaanpa nuo vihreät caprit tuolta. Sääret näkyvät kivasti, ainoa edes hoikahko kohta minussa. Lisäksi vielä nuo mukavat nahkasandaalit ja huomispäivän asusteet ovat valmiit.

Kävin suihkussa ja yritin rauhoittua nukkumaan. Yö oli jo nyt aika kuuma. Menin pelkissä pikkuhousuissa nukkumaan, yleensä minulla on aina pitkä T-paita yöpaitana. Ei liene kuitenkaan ihme, ettei uni meinannut tulla. Yritin olla ajattelematta huomista päivää, mutta se oli vaikeaa. Lopulta riitti kun ajattelin vaikkapa vain torikahvilaa, sekin meinasi saada minut kiihottumaan. Onpas aika originellia kiihottua torikahvilasta! Olin kuitenkin jämerästi päättänyt, että tänään ei Susanna tyydytä itseään ja se päätös piti. Housut pysyivät jalassa, vaikka pari kertaa piti sipaista itseään housujen päältä ikään kuin vahingossa.

Alkoholi teki sitten tehtävänsä ja nukahdin lopulta ehkä puolen yön aikaan levottomaan uneen. Heräilin pari kertaa, mutta taisin olla niin pöllyssä, etten muistanut mikä minua huomenna odotti.

Heräsin aamulla klo 7 kellon soittoon. Ei minulla nyt varsinaisesti mikään kaamea kankkunen ollut, mutta olo oli juuri sillä tavalla hontelo, että kyllä muisti edellisenä iltana alkoholia juoneensa. En minä ollut fantasioissani haaveillut tähän leikkiin krapulassa ryhtyväni. Oloni oli kuitenkin oma vikani ja kärsiköön nyt sitten syntinen lihani paheellisen nautiskeluni seuraukset.

Olin hionnut yöllä aika tavalla. Jo varhainen aamu näytti päivästä tulevan kuuman. Oloni oli yllättävän itsevarma, olisin luullut pelkääväni enemmän ajatellessani tänään olevan SEN päivän. Tänään en meikkaisi ollenkaan, vaikka normaalisti en lähde kaupungille ilman pakkelikerrosta. Meikit eivät kuitenkaan kestäisi siinä leikissä mukana mitä ajattelin tänään kokevani.

Söin hyvin kevyen aamiaisen, sillä ei tuntunut hyvältä ajatukselta syödä vatsaansa täyteen tuloksena kakkahätä heti kun tapaan Hänet. En ollut eilenkään syönyt paljoa, joten ajattelin hyvin selviäväni päivästä ilman isompia WC-tarpeita. Maha ei sitä paitsi pullottanut niin ärsyttävästi kun sinne ei tunkenut puolikasta ruislimppua, kuten minulla aivan liian usein tapana oli.

Aamun tunnit matelivat hitaasti. Olin noussut vuoteesta aivan tarpeettoman varhain. Lueskelin aikaa kuluttaakseni vanhoja viestejämme ja vieläkin Hänen tekstinsä saivat minut aika ajoin värähtämään kiihkosta. En osannut ollenkaan kuvitella Hänen ulkonäköään. Jotenkin arvelin Hänen olevan tumma ja aika isokokoinen mies, ehkä hieman vatsakaskin. Se tosin oli varmaan vain se fantasioitteni mies, eikä Hän, joka oli oikeaa lihaa ja verta.

Polttelin tupakkaa lähes ketjussa. Milloinkahan tästäkin paheeesta pääsisi eroon? No tänään en tosin varmaan enää iltapäivästä pahemmin polttele, että terveellistäkinhän se vain minulle on. Hymähdin itsekseni hassuille ajatuksilleni.

Lopulta kello tuli kymmenen, olin antanut itselleni luvan mennä silloin suihkuun ja valmistautua kaupungille lähtöön. Pesin itseni pikkutarkasti, en halunnut mitään ylimääräisiä tuoksuja itsestäni tänään lähtevän. Deodoranttia, sipaisu Eau de toilettia ja voilá. Olin jo kauan sitten päättänyt tavan laittaa hiukseni tälle päivälle. Pujotin hiukseni tiukalle ponnarille ja sidoin sen vielä tiukaksi nutturaksi. En tosiaankaan halunnut hiusteni roikkuvan valtoimenaan kasvoillani.

Puin vaatteet ylleni ja vilkaisin itseäni peilistä. Sieltä minua katsoi hieman turvoksissa oleva meikitön blondi hiukset niin tiukalla, että silmät melkein kiristyivät vinoon. Ei mahda mitään, pitää nyt kelvata näin. Ei tämä nainen tässä mitenkään korjaamalla tästä parane.

Klo 11 kaivoin käsiraudat laatikostaan ja ensimmäisen kerran minua alkoi vähän pelottaa. Otin molemmat avaimet mukaani jotka roikkuivat erillisissä avaimenperissä. Menin autooni ja nakkasin raudat hansikaslokeroon, sinne laitoin myös taloni avaimet ja lompakkoni. Auto oli tulikuuma ja käänsin ilmastoinnin täysille, en koskaan enää hankkisi itselleni ilmastoimatonta autoa.

Käänsin auton pihatieltäni kohti kaupunkia ja vilkaisin kotiani taustapeilistä. Missähän kunnossa olen kun näen kotini taas seuraavan kerran? Minua hieman pelotti oma ajokuntoni, vaikka olin toisaalta absoluuttisen varma, että puhaltaisin nollat poliisin mittariin. Enhän ollut juonut mitään lähes 15 tuntiin. Oloni oli kuitenkin vieläkin aavistuksen heikko.

Kävin ystävieni luona, jossa molemmissa paikoissa minua vastassa olivat hyvin väsyneet ja krapulaiset kasvot. Selitin molemmille heidän tehtävänsä: Heidän tuli avata kuorensa 13.7. klo 12 ellei minusta sitä ennen ollut kuulunut mitään. Painotin, että kyseessä oli minun turvallisuuteni. Molemmat tulivat tietysti uteliaiksi, mutta sanoin heille suoraan, että kyse oli seksistä ja vieläpä täysin tuntemattoman miehen kanssa. Molemmat virnistivät lähes samalla tavalla kuullessaan turvajärjestelyjeni syyn. Painotin myös, ettei kuoria missään muussa tapauksessa saanut avata ja että tulisin hakemaan henkilökohtaisesti kuoret pois kun niitä ei enää tarvittaisi. Molemmat lupasivat pyhästi noudattavansa sääntöjäni ja minä kyllä luotin heihin kuin vain hyviin ystäviin voi luottaa. Lupasin heille raottavani edes pikkuisen salaisuuteni verhoa kunhan kaikki olisi ohi.

Onneksi ystäväni asuivat melko lähekkäin, joten minulla ei ollut vieläkään kiirettä. Ajelin hissukseen torin laidalle ja parkkeerasin auton. Otin lompakon hansikaslokerosta käsirautojen vierestä ja nousin viileästä autosta torin polttavaan kuumuuteen. Torin suuri lämpömittari näytti 27 astetta vaikka oli vasta aamupäivä. Kello oli nyt 11.40 ja minulla oli jano. Vieläkin minua hämmästytti oma rauhallisuuteni. Olin ajatellut väriseväni tässä tilanteessa kuin haavanlehti ja tässä minä nyt olin menossa tapaamispaikkaan Hänen kanssaan kuin olisin menossa tapaamaan vanhaa kaveria.

Maleksin torikahvion tuntumassa ja yritin tiirailla näkisinkö Hänen saapuvan. Minullahan oli se etu, että minä tunnistaisin Hänet ennen kuin Hän pystyisi tunnistamaan minua. Kello oli jo pari minuuttia yli kahdentoista, enkä vieläkään ollut nähnyt kenenkään mustapaitaisen miehen saapuvan. Oliko Hän myöhässä?

Tori oli täynnä kesäpäivästä nauttivia ihmisiä jäätelötötteröineen, iloiset helteen punoittamat lapset juoksentelivat shortseissaan. Torikauppiaat nauttivat vuoden parhaista myyntipäivistään. Minulle tori oli kuitenkin tyhjä siihen saakka kunnes tapaisin Hänet.

Ajattelin mennä kahvioon ja tilata jotakin juotavaa, minulla oli vieläkin normaali krapulajano ja tunsin jo nyt kuinka deodoranttinikin taitaa pettää. Astelin täysien pöytien lomitse kahvioon ja juuri kun olin menossa tiskille tilaamaan, kulman takaa tuli esille varjoisa pöytä, joka ei ollut näkynyt äskeiseen lymypaikkaani. Juuri sillä samalla sekunnilla kun huomasin Hänet, hän katsoi suoraan silmiini.

Osa 5 On aika

Heinäkuu alkoi ja aloimme Hänen kanssaan jo todenteolla seurata sääkarttoja. Aloitin kesälomani, ja nyt minulla oli vain aikaa. Olimme suunnitelleet aluksi tapahtumien alkuhetkeksi aikaväliä 5.7.–30.7., mutta Hän tuli ajatelleeksi marjastuksen alkua ja päätimme lyhentää ajan 5.–20.7. välille. Minua harmitti, kun olin itse tyrmännyt kesäkuun liian hankalana järjestää, sillä olisin silloin töissä, eikä tuolloin olisi käynyt kuin viikonloput. Toisaalta mietin sitäkin, että tarvitsisin varmaan pari päivää toipumiseeni tuon kokemuksen jälkeen.

Meillä olisi siis vain kahden viikon haarukka johon tapahtumien tulisi mahtua. Suomen kesän säät tuntien, epäonnistumisemme riski olisi suuri. Lupasimme toisillemme, että lukisimme sähköpostimme parikin kertaa päivässä, että suunnitelmat voitaisiin panna täytäntöön mahdollisimman pikaisesti sään näyttäessä hyvältä. Minä lupasin olla valmis vaikkapa vain 12 tunnin varoajalla saapua tapaamispaikkaamme, Hän kertoi kaiken olevan tahollaan valmista ja paikka katsottuna. Voi, kunpa asuisimme Välimeren alueella, niin tätäkään sääongelmaa ei olisi!

Ongelmaa ei itse asiassa sitten ollutkaan! Vain kolme päivää aikahaarukkamme alusta lojuin perjantai-iltana 8.7. saunan jälkeen sohvallani ja katselin iltauutisia. Olin kumonnut muutaman lonkeron ja punaviinipullon ja minua alkoi väsyttää jo, mutta eihän minulla olisi aamulla kiire minnekään. Säätiedotuksessa rennon oloinen herra kertoi iloisena kesän saavan viimein vallan ja hellekauden alkavan. Viiden vuorokauden sää lupasi joka päivälle lähes 30 asteen helteitä yölämpötilojenkin pysyessä 20 asteessa tai yli. Pieni ukkoskuurojen riski kauden puolivälissä iltapäivisin olisi, mutta nekään eivät säätä sinänsä pysyvästi viilentäisi.

Olin varmaan se toinen ihminen koko maassa johon tavallinen säätiedotus vaikutti sillä tavalla! Käteni alkoivat täristä ja aloin tosissani pelätä! Päässäni takoi, että Hän on varmasti minulle jo kirjoittanut. Itse en ollut säätiedotuksia tänään aiemmin katsonut, sähköpostin olin iltapäivällä tarkistanut, mutta silloin ei vielä ollut Häneltä mitään.

Minua pelottaa! En uskalla avata sähköpostiani! Siellä on varmasti nyt SE viesti Häneltä. Menin terassilleni ja vapisevin käsin sytytin pikkusikarin. Minun oli saatava itseni rauhoittumaan ennen kuin lukisin SEN viestin saati vastaisin Hänelle.

Lopulta sikari loppui ja sain edes hieman koottua itseäni. Vastahakoisesti lähestyin tietokonettani ja aloin tarkistaa G-Mail –postilaatikkoani. Tunnus–salasana–odottelua. Lopulta ruutuun välähti pitkä rivi vaihtamiamme keskusteluja, mutta ylimpänä oli lihavoitu aiherivi, jossa luki yksiselitteisesti: ”Aika on tullut!”

Avasin viestin, ja sen sisältö oli kuin eri ihmiseltä kuin Häneltä, kenen kanssa olin nämä viime kuukaudet kirjoitellut. Ei enää ystävällisiä sanoja tai ymmärtäväistä pohdiskelua. Vain lyhyt ja tylyn kuuloinen viesti:

”Vie turvakirjeet ystävillesi aamulla, tavataan torikahvilassa huomenna 9.7. klo 12! Muista ottaa ne käsirautasi mukaasi! Tunnistat minut mustasta T-paidasta jossa suurella teksti BOSS. Odotan sinua puoli tuntia ja sitten poistun, enkä ota sen jälkeen enää yhteyttä. Katson sinun silloin perääntyneen tapahtumista.”

Ei allekirjoitusta, ei hyvän yön toivotuksia kuten normaalisti. Joko pelimme nyt alkoi? Eihän sen näin pitänyt mennä? Mehän nimenomaan sovimme, että olen täysin vapaa ja voin lopettaa pelin milloin tahansa haluan aina siihen saakka kunnes olisin kahleissa. Minä jopa vähän suutahdin Hänelle tuosta tylystä tavasta komennella minua!

Apua! Olisinko huomenna aamusta autolla ajokunnossa? Olisivatko ystäväni tavoitettavissa? Miten minä ehdin? Ajattelin jo kirjoittaa, että jospa myöhästyttäisimme tapaamistamme, mutta minähän olin nimenomaan luvannut olla valmiina 12 tunnin varoajalla. Perhana! Minun on vain onnistuttava järjestämään asiani.

Koira olikin jo valmiina hoidossa, siitä ei ollut ongelmaa. Soitin molemmille ystävilleni ja he molemmat vastasivat jostakin kapakan huumaavasta jytkeestä. Molemmat vannoivat olevansa aamulla kotona, sillä heillä olisi taatusti krapula. Entäpä minä? Saakeli kun tuli juotua se punkkupullo. No kello ei toisaalta ollut kuin vasta puoli kymmenen, enköhän minä aamupäivään selvinne. Nyt pitää kuitenkin jotenkin valmistautua. Miten tuollaiseen valmistaudutaan? Apua!

Osa 4 Juhannus

Vietin juhannusta ystävien parissa vuokratulla kesämökillä. Otimme reippaasti alkoholia, kuten suomalaiseen hyvään juhannustapaan kuuluu. Meillä oli hauskaa, olimme estottomia, minä ehkä kaikkein estoisin. Muiden mentyä nukkumaan tunsin päihtyneenä itseni rohkeaksi, kiimaiseksi ja seksikkääksi. Tyhjensin nuotion ääressä vielä puolikkaan pullon punaviiniä. Hän oli mielessäni tuona kesäyönä väkevämmin kuin aikoihin.

Potkaisin sandaalini jaloistani ja lähdin kiihkostani hengästyneenä kävelemään paljain jaloin öiseen kangasmetsään. Neulaset pistelivät karaistumattomia jalkapohjiani. Muistan kuinka maatalon lapsena minulla oli joka kesä jalkapohjat kuin parkittua nahkaa, eivätkä jotkut neulaset olisi silloin tuntuneet missään. Aina kun polkaisin jonkin kuivan oksan tai männyn kävyn päälle, jalkapohjaani vihlaisi ilkeästi. Alkoholi tietysti puudutti minua sopivasti, joten en antanut pienen epämukavuuden haitata omituista metsäretkeäni. Nautin metsän äänistä ja haistelin sen öistä kotoista tuoksua. Minusta suomalainen metsä ei ole koskaan ollut villi luonto, vaan enemminkin koti johon palata.

Kun olin kävellyt ehkä noin 300 metriä, mäntymetsä alkoi vaihtua rehevämmäksi sekametsäksi. Kuin huumepilvessä riisuin kaikki vaatteeni mytyksi männikön reunaan ja lähdin kulkemaan kohti 100 metrin päässä näkyvää suurta koivua. Viileä yöilma alastomalla ihollani tuntui ihmeelliseltä, ennen kokemattomalta. Kasteiset heinät sivelivät kylmästi sääriäni. Minua ei kuitenkaan palellut, sillä sisälläni paloi.

Kun pääsin tuon suuren hämärässä valkoisena hohtavan koivun luokse, polvistuin sen juureen. Tunsin itseni pieneksi, alastomaksi ja haavoittuvaiseksi. Laitoin käteni selkäni taakse ja suljin silmäni. Kuulin muutaman hyttysen lentelevän ympärilläni ja kohta ne laskeutuivatkin alastomalle vartalolleni. Kasvoille pyrkivät puhaltelin ja ravistelin pois. Tunsin pieniä pistoja olkapäälläni, pakaroillani ja rinnoillani. En välittänyt, vaan tunnustelin noiden pienten lentävien injektioneulojen aiheuttamia tuntemuksia: Ärsyttävää ja epämiellyttävää, mutta ei nyt kivuliasta kuitenkaan.

Avasin silmäni ja kun katsoin itseäni, en pitänyt näkemästäni. Polvillani vatsani ja reiteni pullistuivat entistäkin suuremmiksi ja rintani näyttivät raskaammilta. Voi kun Hän ei inhoaisi minua vaikka olenkin tällainen löllykkä. Nyt olisi myöhäistä yrittää laihduttaakaan.

Toisaalta koin itseni siinä polvillani juuri sellaiseksi kuten olin ajatellut. Valkoiseksi möykyksi naaraan lihaa. Vain ajatus ketjusta kaulassani tuohon koivuun kytkettynä sekä käsiraudoista ranteissani selkäni takana ja tunsin kuinka alapäähäni tulvahti nestettä kastellen jalkovälini hetkessä. En varmaan ollut siinä polvillani kuin pari – kolme minuuttia kun kierähdin kyljelleni aloittaen vimmaisen masturboinnin. Siinä pistelevällä heinikolla pyörin selälleni, sitten vatsalleni. Muutamassa kymmenessä sekunnissa tunsin kuinka sisäelimeni tuntuivat kääntyvän ympäri, silmissä alkoi säkenöidä ja kouristellen laukesin omille sormilleni. Nälkä ei loppunut vaan jatkoin ja jatkoin, kunnes tunsin uuden kliimaksin lähestyvän. Tällä kertaa tulin loivemmin ja pitemmin, kouristukset ja supistukset olivat miedompia, mutta nyt niistä ei tuntunut tulevan loppua. Lopulta vain läähätin ja vapisin heinikossa alapääni sykkien. Minun teki mieleni itkeä onnesta.

Kun viimein sain noustua horjuvin polvin heinikosta, suutelin tuota kaunista puuta kuiskaten: ”Kiitos!”

Jos joku olisi nähnyt minut ja ihmetellyt touhujani, minähän olin vain juhannustaikoja tekemässä.

Osa 3 Hän

Tarina jatkuu fantasiana...

Me jatkoimme tuon uskomattoman miehen kanssa kirjoittelua, vain me kaksi enää jäljellä. Uskomatonta kuinka joku osaa lukea ajatuksiani paremmin kuin minä itse. Minusta oli mielenkiintoista, että Hän ei ollut juurikaan kiinnostunut ulkonäöstäni, vain pääni sisältö tuntui olevan Hänelle tärkeintä. Oikeastaan aloin itse olla uteliaampi Hänen ulkonäöstään kuin Hän minun. Kerroin vaivihkaa itsestäni, olisin vaikka ollut valmis lähettämään Hänelle valokuvani heti jos Hän olisi pyytänyt. Hän ei sitä kysynyt.

Minua vain hieman arvelutti tuo ulkonäkökysymys siksi, että miehille nyt yleensä tuo ulkonäkö tuntuu olevan tärkeä, enkä olisi halunnut tuottaa pettymystä. En toisaalta tahtonut olla tyrkky ja lähettää toiselle valokuvaa, jospa Hän ei vaikkapa haluaisikaan sitä.

Vaihdoimme lukuisia viestejä. Hioimme ajatuksiamme toisiaan vasten. Tunsin kuinka tekstimme suorastaan itsestään synnyttivät ajatuksia toinen toistemme mielissä. Minä olin valmis sukeltamaan tuntemattomaan tuon ihmisen armoille ja Hän tuntui olevan valmis antamaan minun vajota sukelluksellani syvemmälle kuin olin koskaan kyennyt edes kuvittelemaan.

Hänen jokaisessa viestissään oli kappale tai pari jotka tuntui minusta kuin iskuilta palleaan. Tunsin fyysisesti pelon kouristavan rintaani ja kurkkuani. Olin ollut fantasiassani ainakin tältä osin oikeassa, mitä voimakkaammin pelon aalto huuhtaisi mieltäni, sen rajummin alavatsani ja jalkovälini vastasivat suloisesti pelkooni. Kyllä, minä olen näköjään omituinen olento. Jos jaksoin lukea suorastaan hampaitani purren kaksi Hänen viestiään masturboimatta, kolmannen jälkeen viimeistään kieriskelin sängyssäni nautiskellen omista sormistani uikuttaen kiimaani helpommaksi kestää.

Kesän alkaessa lämmittää pienen taloni pihamaata sulattaen lumia pois, muistin aina ulos astuessani jokaisen auringon säteen tuovan hartaasti odottamaani ja pelkäämääni päivää lähemmäksi minua. Jokainen päivä jolloin jäin ilman Hänen viestiään tuntui turhalta. Olin kuin narkomaani ja halusin koko ajan kovempaa ja enemmän. Jumalauta tuo mies oli taitava! Hän osasi kietoa minut pauloihinsa ja tajusin itsekin, kuinka viesteilläni keitin soppaa itselleni yhä sakeammaksi ja aiheutin itselleni yhä tukalampaa hetkeä heinäkuuksi. Hän oli samalla tavalla hullu kuin minäkin, ja minä vieläpä yllytin tuota ihanaa hullua olemaan minua kohtaan sitäkin hullumpi. Minä tiesin jo nyt, että olisin pulassa!

Emme vaihtaneet edes puhelinnumeroita. Jotenkin tuntui, että illuusio olisi särkynyt, jos tässä vaiheessa olisimme keskustelleet suoraan. Kirjoittaminen tuntui parhaimmalta tavalta kehittää yhteistä projektiamme.

Aloin luottaa Häneen yhä enemmän. Mottoni asioiden kehittymiselle oli tuolloin: ”Mitään pahaa en toivo Sinun minulle tekevän, mutta en toisaalta kiellä Sinulta mitään.” Ainoat ehtoni tapahtumille olivat, ettei minua saanut vahingoittaa siten, etteivätkö jäljet paranisi viikossa tai kahdessa, kasvoihin ei mielellään jälkiä jotka estäisivät julkisella paikalla liikkumisen, ei pahemmin vuotavia haavoja, sekä toive tarkkailla henkistä tasapainoani ja kyetä lopettamaan peli jos se näyttäisi menevän minulle liian raskaaksi kestää.

Olin siis antamassa todella avointa valtakirjaa Hänelle, mutta tiesin sen olevan välttämätöntä, mikäli haluaisin kokea absoluuttisen alistumisen. Halusin antaa Hänelle kaikki keinot käyttöön joilla murtaa sinänsä kova tahtoni ja arvoni.

Tapahtumien suunnittelussa oli yksi vaarallinen kohta, joka vaati meiltä tarkempaa pohtimista. Entäpä jos Hänelle sattuisi jotakin ikävää ja ennalta odottamatonta? Vaikkapa kolari tai sairauskohtaus? Entä jos Hän olisi jossakin sairaalassa tajuttomana ja minä olisin kahleissa jossakin syvällä korvessa kenenkään tietämättä minun olinpaikkaani? Tuollainen, vaikkakin epätodennäköinen, mutta silti mahdollinen tapahtuma johtaisi väistämättä ennen pitkää minun hitaaseen nääntymiseen hengiltä sinne kahleisiini.

Pohdimme vaihtoehtoa, että minulla olisi käytettävissä kännykkä, jossa ei olisi SIM-korttia. Voisin aina soittaa hätänumeroon ja pyytää apua. Epämiellyttävää epäilemättä, mutta parempi vaihtoehto kuin hengiltä nääntyminen. Siinäkin olisi kuitenkin riskinsä. Puhelin voisi kastua tai mennä epäkuntoon, entäpä jos siitä loppuisi yllättäen akku?

Itse pidin parempana vaihtoehtona käyttää hyväkseni kahta erittäin hyvää ystävääni. Tiesin, että noihin kahteen ystävään voisin luottaa 100 %:sti, eivätkä he toisaalta utelisi turhia minun menemisistäni.

Niinpä pyysin Häntä laatimaan ystävilleni kaksi kirjettä, joita minä en saisi nähdä. Kirjeiden sisällössä kerrottaisiin olinpaikkani ja kulkuohjeet luokseni. Kirjeet suljettaisiin ja pakattaisiin toisiin isompiin kuoriin. Minä kävisin nuo kirjeet Poste-restantesta avaisin ne ja toimittaisin sisältä löytyvät kirjeet kahdelle ystävälleni. Ohjeeksi antaisin, että ne saisi avata vasta neljä! vuorokautta suunnitellun h-hetkemme jälkeen, ellei minusta ole sitä ennen kuulunut mitään.

Suunnittelimme ajan tahallamme minun kauhuani lisätäksemme riittävän pitkäksi. Tämä takasi sen, että minä tietäisin, ettei minulla ole mitään turvaa ennen kuin neljä vuorokautta olisi kulunut. Toisaalta aika olisi kuitenkin sen pituinen, että kyllä terve ja vahva ihminen kestää tuon ajan elossa vaikka puuhun kahlittuna. Ainoa ongelma tuossa pitkässä ajassa olisi lämpötila. Yölämpötilat eivät saisi olla tuona ajankohtana liian alhaisia, etten sitten menehtyisi vahingossa hypotermiaan. Niinpä meistä tuli Hänen kanssaan ahkeria säätiedotusten seuraajia.

Kesäkuu kului ja kirjoittelumme oli edelleen tiivistä. Oli tietysti totta, että kun aikaa oli näinkin paljon, aloimme jo jauhaa aika paljon samojakin asioita yhä uudelleen ja uudelleen. Ei se toisaalta minua haitannutkaan, sillä Hänen kirjoituksensa olivat minulle kuin hunaja kärpäselle. Jaksoin imeä sitä itseeni jatkuvasti, vaikka se toisaalta jo maistuikin aina samalta, mutta ah niin hyvältä.

Osa 2 Toden loppu

Tekstini rajuus pudotti taas osan pois. Jotkut sanoivat viisaasti suoraan, etteivät he voisi olla niin julmia, että voisivat jättää minut yksinäni alastomana kahlittuna metsään. Toiset taas asettivat jo tässä vaiheessa sellaisia ennakkoehtoja, joilla he haluaisivat pehmentää kokemustani. He olivat ehdottomasti sitä mieltä, että haaveeni on liian vaarallinen ja julma sellaisenaan. Kaikille heille ilmoitin taas kohteliaasti, etten katso heitä sopivaksi toteuttamaan fantasiaani kanssani.

Tässä vaiheessa minulla oli 15 ehdokasta, joiden kanssa halusin jatkaa ajatusten vaihtoa ja selvityksiä haaveidemme yhteen sopivuudesta. Vähitellen joukko supistui kun yksi kerrallaan putosi mahdollisimman ystävällisellä viestilläni pois. Yritin tehdä karsintaa mahdollisimman ripeästi, sillä ymmärsin kyllä näiden mukavien miesten käyttävän aikaansa ja vaivaansa keskusteluun kanssani. Koetin pitää mielessäni, että jokaisen viestin takana on ihminen joiden aikaa en halua tarpeettomasti haaskata tai pitää yllä tarpeetonta toivetta päästä kanssani toteuttamaan itseään.

Tuo aika kirjoitteluineen ja fantasiointeineen alkoi käydä jo työstä, mutta mitä paremmin pääsin kontaktiin noiden valitsemieni ”finalistien” kesken ja tutustuin heihin, sen nautinnollisempaa oli vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan. Juuri kun olin onnistunut karsimaan potentiaaliset vangitsijani kolmeen, sain postia mieheltä, jonka kirjoittamat ajatukset vetivät minulta kertakaikkisesti jalat alta.

Hänen pitkän viestinsä ajatukset olivat kuin omat päiväuneni kymmenen potenssiin korotettuna. Hän oli ymmärtänyt haaveeni kertomattoman osan, lukenut rivien välistä juuri ne seikat, joista päiväuneni pohjimmiltaan koostui. Jatkoin kirjoittelua vielä parin henkilön kanssa, vaikka valintani alkoi olla selvä. Tarkoitukseni ei ollut leikitellä kenenkään tunteilla, vaan jätin ”kakkosen” ja ”kolmosen” vielä varasijoille siltä varalta, että parhaana pitämäni mies osoittautuisi kuitenkin liian vaaralliseksi ihmiseksi tavata tällaisissa merkeissä.

Ymmärsin hyvin kuinka vaarallisilla asioilla leikin. Tuo mies oli erittäin taitava kirjoittaja, hän luki vastausviesteistäni minua suorastaan pelottavan hyvin ja osasi manipuloida minua juuri oikealla tavalla koskettamalla sanoillaan mieleni kohtiin, jonne ei koskaan ollut päivä paistanut.

Hän toi ajatuksiaan minua kohtaan esille sellaisella taidolla ja intensiteetillä, että jouduin jo tässä vaiheessa pohtimaan omaa mielenterveyttäni, olinko hullu kun olisin suostumassa kaikkeen siihen mistä tuo uskomaton mies kirjoitti. Hän koetteli jo nyt rajojani, vaikka vasta keskustelimme tuosta mahdollisesta julmasta pelistämme. Hän teki selväksi, ettei hänellä ollut juurikaan estoja pitää minua vankinaan vaikkapa päiväkaupalla. Hän teki selväksi, että vapauteni hinta tulisi olemaan kova. Toisaalta hän oli koko ajan minua kohtaan erinomaisen kohtelias ja antoi itsestään sivistyneen ja älykkään kuvan.

Hän sai minut jo pelkillä kirjoituksillaan pelkäämään itseään. En voinut kuitenkaan itselleni mitään, vaan luin Hänen ajatuksiaan uudelleen ja uudelleen. Aina Hänen pitkien kirjeittensä jälkeen nousin tuolistani reidet täristen, suloinen pelosta johtuva kiima vatsan pohjaani kouristaen. Noina viikkoina, mitkä Hänen kanssaan kirjoittelin, minun oli mahdotonta yrittääkään kieltää itseäni masturbaatiosta. Susanna kävi nyt kuumana!

En osaa kuvata kyllin taitavasti hänen ihmeellisiä kirjoituksiaan. Mieleni tekisi niin kovasti lainata Hänen tekstejään tähän, mutta minulla ei ole siihen lupaa ja kunnioitan tuon miehen oikeutta päättää sen, kuka Hänen tekstejään lukee.

Muutamassa viikossa tulin vakuuttuneeksi siitä, kuka on tuo valittu. Se tulisi olemaan Hän! Mies joka sai minut pelkillä ajatuksillaan värisemään kiihkosta. Mies joka oli hillitty gentleman, mutta joka sai minut ymmärtämään Hänen kykenevän vangitsemaan minut ja antamaan minulle kokemuksen, jota tuskin tulisin koskaan unohtamaan.

Sydämeni oli pakahtua mielipahastani, kun aloin antamaan huonoja uutisia viimeisille mukana olleille miehille. Heidän viestinsä olivat olleet myös kertakaikkisen ihania ja hekin olivat ymmärtäneet erinomaisesti minun haaveeni ja olisivat olleet varmasti myös hyviä henkilöitä toteuttamaan kanssani fantasioitamme. Nyt vain kävi niin, että oli pakko valita yksi. Saattaa tietysti olla, että kilpa ratkesi pelkästään kirjoitustaidollakin, mutta kun jostakin minun oli päätelmäni tehtävä, näin vain kävi.

Olin valmiina aloittamaan tämän valittuni kanssa tulevan kesän tapahtumien suunnittelua. Olin suorastaan läkähtyä kiimastani tajutessani, että nyt olin aikeissa toteuttaa tuon älyttömän henkisen benji-hyppyni. Arpa oli heitetty ja kello ja kalenteri alkoivat kulkunsa vääjäämättömästi sitä kesäistä päivää, jolloin tulen luopumaan vapaaehtoisesti kaikista oikeuksistani mieleeni ja ruumiiseeni.

Hän kertoi, ettei Hänellä ollut omaa autoa ja kuinka olisi kieltämättä hieman hankalaa Hänelle etsiä sopiva vangitsemispaikka minulle, mutta Hän kuitenkin järjestäisi asian jotenkin. Minä puolestani lupasin järjestää tapahtumaan käsiraudat. Minä nimittäin olin jo vuosia omistanut aivan oikeat käsiraudat, jotka sain tuliaisiksi eräältä ammoin vaikuttaneelta miesystävältäni. Hän toi ne tuliaisina Lähi-idästä, jossa hän toimi jonkinlaisena sotapoliisina tai jotakin sinne päin.

Raudat olivat aivan oikeat ja vahvat kahleet, eivät mitkään seksikauppojen lelut. Tuolloisella miehelläni oli varmaan rautojen kanssa taka-ajatuksia, mutta erosimme aika pian hänen paluunsa jälkeen ja käsiraudat jäivät lojumaan laatikkooni. Olin kyllä usein hypistellyt niitä ja haaveillut niistä, mutta yksinään ne olivat vain raudat, en saanut niistä yksinään minkäänlaisia kicksejä.

Sitten se tapahtui! BANG! 30.5.2005 iltapäivällä jouduin sinänsä mitättömään kotitapaturmaan. Vammauduin aika vaikeasti joskaan en hengenvaarallisesti. Halvautuminen oli kuitenkin lähellä ja täydellinen toipumiseni on muutaman vuoden prosessi. Aivan entiselleni en ehkä koskaan tule.

Tulevaisuuden haaveeni, urasuunnitelmani ja tämän fantasiani toteutus murskaantuivat silmänräpäyksessä.

Tästä eteen päin tapahtumia ei koskaan tapahtunut. Minulla on ollut nyt aikaa haaveilla ja miettiä millaista kokemusta ilman jäin. Olen niin monet kerrat miettinyt kuvioita ja tapahtumia, joita ei sitten koskaan tapahtunut. Päätin sitten koota ajatukseni yhdeksi tarinaksi, ehkäpä kaikki olisi todellisempaa kun ajatuksistani on olemassa kirjoitettu dokumentti.

Osa 1 Ilmoitus

Laadin eräänä maaliskuisena iltana ilmoituksen, jonka kirjoittaminenkin sai hengitykseni kiihtymään. Minulla ei ole enää tallella tuota ilmoitustekstiä, mutta sisältö oli muistaakseni lyhyt ja ytimekäs ja jätti paljon arvailun varaa.

Hain ilmoituksella miestä toteuttamaan kanssani erittäin julman fantasiani. Kerroin haaveeni olevan todella erikoinen ja vaativan ihmiseltä julmaa mielenlaatua ja voimakasta halua toteuttaa sadistisia mielihalujaan.

Lienee turha kertoa, että sain aivan valtavasti vastauksia. Olin kyllä osannut varautua siihen, mutta silti lähes 200 vastausviestiä tuntui aika murskaavalta urakalta. Ryhdyin kuitenkin käymään viestejä läpi yksi kerrallaan. Suurin osa oli tietysti aika helppo heittää roskiin. Oli selvästi viestejä, jotka oli vain umpimähkään kopioitu ja lähetetty lukuisille ilmoittajille lukematta edes ilmoitustekstiäni.

Toiset viestit olivat taas parin rivin tekstejä, joissa suorasukaisesti etsittiin panoseuraa, roskiin. Osassa viestejä oli ymmärretty ilmoitukseni luonne, mutta vastaajan mieltymykset olivat niin kaukana omistani, että en uskonut heille vastaamisen olevan mielekästä. Kaikille, jotka olivat edes hitusen yrittäneet panostaa vastaukseensa, vastasin pahoitteluni siitä, ettei heidän vastauksensa johtanut taholtani kontaktiin.

Lopulta sain valittua noin 50 viestiä, joille päätin lähettää seikkaperäisen selvityksen haaveestani. Edelleenkin viestejä oli tietysti liikaa, että olisin voinut lähettää kaikille yksilöllisen vastauksen, joten tyydyin kirjoittamaan pienen tarinan, joka selventäisi haavettani.

Tuon alkuperäisen haaveen kirjoittaminen oli aikanaan niin kiehtovaa, että mm. sen innoittamana ryhdyin tämänkin kirjoituksen luomiseen. Vastausviestini oli seuraavanlainen:

Moi!

Kuten arvaat, sain todella paljon vastauksia. Tämä viesti ei ole juuri Sinulle yksilöllinen. Lähetin tämän noin neljännekselle minulle vastanneista, sillä uskon, että tämä ajatukseni ei todennäköisesti kolahda kovinkaan monelle. Kyse ei todellakaan ole sellaisesta perinteisestä SM-leikistä. Hulluahan tässä on se, että tässä ei nyt kummallekaan ole niin kauheasti hauskaa, koko juttu tapahtuu jossakin syvällä pään sisällä. Haluan kuulla mielipiteesi ehdotuksestani, ja sitten katsotaan olisiko Teistä joku joka voisi toteuttaa tuon pimeän haaveeni.

Kuten sanoin, kyseessä tulisi olemaan vain se yksi kerta, emmekä tapaisi sen jälkeen. En halua tietää Sinusta mitään ennen julmaa "leikkiämme", enkä sen jälkeen. Täydellinen anonymiteettisi oikeastaan vain pahentaa kokemustani, mutta itsepä olen osani valinnut.

Salainen päiväuneni on todella hullu, ja ehkä jonkun mielestä vaarallinenkin, mutta olen uskotellut itselleni, että vaarallista on autoilukin, mutta silti otamme päivittäin tuon riskin. Miksi en siis kokeilisi tätä haavettani edes sen yhden kerran. Epäilen tosin, etten sitä toiste tahtoisikaan kokea...

Mistä minä sitten haaveilen? Tarinan kulku voisi olla jotakuinkin seuraava: Olemme tehneet treffit jonnekin, josta hyppään kyytiisi. Olemme toki sopineet muutamista turvallisuussäännöistä etukäteen sähköpostilla, mutta ei niistä vielä tässä vaiheessa enempää.

Päivä on siis helteinen heinäkuun päivä, siihen on syynsäkin. Ajamme ehkä hieman vaivautuneessa tunnelmassa kaupungista pois, tai ainakin minä lienen vaisuhko tietäessäni mikä minua odottaa.

Kuljemme yhä syvemmälle korpeen, kauas ihmisasutuksesta. Kauas pois kaupungista, jonnekin missä ei ihmisiä liiku. Sinä joka tapauksessa päätät matkamme pään.

Lopulta saavumme jonnekin kaukaisen metsäautotien päähän. Nousemme autosta, ja Sinä käsket minun riisuutua. Siinä vaiheessa järkeni varmasti yrittää estellä minua, mutta yritän toimia nopeasti ennen kuin itsesuojeluvaistoni estää minua joutumasta lopullisesti kiipeliin.

Kun olen edessäsi täydellisen alastomana tuolla pölyisellä metsäautotiellä, kierrät selkäni taakse ja kytket käteni selkäni taakse käsiraudoilla. Sitten pyöräytät kaulaani paksuhkon rautaisen ketjun, jonka lukitset jollakin lukolla kiinni. Tässä vaiheessa minulla ei ole enää mitään mahdollisuutta perääntyä. Saatan alkaa tuollaisessa tilanteessa pulputtaa Sinulle kuin papupata, mutta puhumalla en kaiketi itseäni enää vapaaksi saa.

Sitten Sinä lähdet taluttamaan minua ketjusta nykien metsään. Kuljemme metsässä, Sinä asianmukaisesti pukeutuneena edellä, ja minä alastomana kahleissa perässä. Ei varmaankaan ole mukavaa kävellä alastomana metsässä, mutta se ei nyt ole Sinun ongelmasi.

Kuljemme yhä syvemmälle metsään, kunnes saavumme ehkä jonkinlaiselle aurinkoiselle notkelmalle. Ehkäpä jokin kallioseinämä vieressä tuulen suojana. Nämä siksi, etten paleltuisi puutteellisesta asustuksestani johtuen.

Sitten Sinä yksinkertaisesti kytket kaulaani kiinnitetyn ketjun jonkin koivun ympärille ja lukitset siihen. Annat ehkä pusun poskelleni ja poistut! Minä saatan anella Sinua laskemaan edes käteni irti, sillä enhän saa itseäni kuitenkaan tuosta puusta irti ilman avaimia. Sinä tuskin suostut... Saatanhan olla kurkkua kuristavasta pelostani huolimatta (tai siitä johtuen) kiihottunut, joten enpähän keksi mitään ajankulua itselleni kun kädet ovat kiltisti selkäni takana.

Sen suuremmitta seremonioitta Sinä vain poistut ja jätät minut yksin sinne alastomana ja kytkettynä kuin koiran. Tiedän, siellä voi olla hyttysiä ja paarmoja sun muita ötököitä, mutta onpahan siinä ajankulua kun yritän hätistellä niitä alastomalta iholtani. Suurempia elukoita en pelkää. Suurin pelkoni on, että paikalle sattuisi joku sivullinen, mutta se riski nyt vain on otettava.

Jutun juoni on siinä, että minulla ei ole harmainta aavistustakaan, milloin Sinä palaat ja päästät minut pinteestäni. Sinä olet sen päättänyt ehkä etukäteen, mutta minulla sitä tietoa ei ole. Sinä olet poistunut paikalta autollasi, jossa on mukana kahleitteni avaimet ja vaatteeni.

Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua tilanteeseen ja rukoilla mielessäni, että tulet vielä päästämään minut irti.

Kun sitten joskus palaat, voit korjata palkkiosi minulta. Olen varmasti hyvin innokas miellyttämään Sinua jos sillä saan hankittua itseni jälleen vapaaksi. Kun päätät, että olen kärsinyt tarpeeksi, talutat minut taas ketjusta takaisin autollesi, jossa vasta saan takaisin vapauteni, vaatteeni ja ihmisarvoni.

Palaamme kaupunkiin ja eroamme molemmat kokemusta rikkaampana, emmekä enää tapaa.

Sen pituinen se.

Otan toki ehdotuksia vastaan, jos haluat muokata tätä kuviota jotenkin, vaikeuttaa oloani siellä metsässä tai helpottaa sitä?

Peruskuvio on kuitenkin haaveessani tuo, että olen määräämättömän ajan vankinasi alastomana metsässä. Mitä enemmän saat minut pelkäämään vankeuttani, sen ihanamman piinaavampaa se tulisi minulle olemaan.

Tämä haaveeni on todella vanha ja saan polveni veteläksi ajatellessani sitä.

En ole feikki, vaikka moni vastausviesteissään epäili sitä. Ainoa "feikki" tässä on ainoastaan se, että minun täytyisi heinäkuuhun mennessä jotenkin suggeroida itseni niin, että varmasti uskaltaisin toteuttaa tuon pelottavan päiväuneni.

Itsestäni sen verran, että olen siis 36-vuotias terve naisihminen. Ulkomuodoltani olen rintava ja persevä. Kasvoiltani olen kaiketi ihan nätti. Muista taustoistani Sinun ei tarvitse tietää mitään, sillä niillä ei ole merkitystä tämän scenen kannalta.

Odotan mielenkiinnolla vastauksia hulluun haaveeseeni. Valintani tulee olemaan varmasti vaikeaa, mutta onhan se jotenkin tehtävä vaikkapa vain intuitioni avulla.

Oikein mukavaa pääsiäistä!

Susanna.



Minun piti pari kertaa nielaista ja henkäistä syvään, ennen kuin uskalsin painaa jatka -nappia

Prologi

Esipuhe

Jos haet hillitöntä seksiä, haet revittelyjä, et ole oikeassa paikassa.

Jos etsit aikuisen naisen fantasiaa ja ajatuksen kulkua hänen etsiessään itseään sadomasokismin maailmassa, olet oikeassa paikassa.

Minun tarkoitukseni on viihdyttää Sinua, niin kuin viihdytin itseäni tätä tekstiä kirjoittaessani. Toivon, että nautit lukemastasi.

Tämä tarina on omistettu niille viidelle ihanalle miehelle, joista ketään en saanut koskaan tavata. Olette yhä mielessäni.

Jätin keväällä 2005 ilmoituksen Internetin seuranhakupalstalle, jossa hain itselleni ihmistä, joka olisi toteuttanut kanssani järjettömän fantasiani, josta olen haaveillut koko aikuisikäni. Löysinkin lopulta valtavien karsintojen ja lukemattomien tuntien jälkeen viisi ”finalistia”, joista olin päättänyt tuon erikoislaatuisen ihmisen löytyvän.

Kuten joskus elämässä käy, suunnitelmat kariutuivat vielä julmaa fantasiaanikin julmemmin. Jouduin onnettomuuteen, joka pysäytti elämäni yli vuodeksi ja toipumiseni jatkuu yhä. Tuo elämänmuutos sai minut käpertymään kuoreeni ja purin henkistä tuskaani kirjoittamalla valtavasti. Kirjoitin kaikenlaista, mutta tämä nimenomainen tarina tuli kirjoitettua elääkseni ne tapahtumattomat tapahtumat edes päässäni siten, kuten ne ehkä olisivat voineet kulkea.

Vaikka olin fantasioinut tapahtumat jo lukemattomia kertoja päässäni uudelleen ja uudelleen, silti kirjoittaessani yllätyin joskus itsekin tapahtumien käänteille.

Olen päättänyt, että vielä joskus koittaa päivä, jolloin tulen kokemaan, edes osittain, nämä tapahtumat elämässäni, ja sitten voin vanhainkodissakin vielä pöksyt kosteina (muustakin kuin vaihtamattomista vaipoista johtuen) muistella tuota mieletöntä kokemustani.

Kesäkuussa 2009

Susanna


Prologi

Olin onnellinen lapsi viettäen elämäni varhaisvuodet mukavassa perheessä maalaismiljöössä. Koulussa olin suosittu ja ollessani varhaiskypsä, isommat pojat olivat alituiseen kiinnostuneita minusta. Olin se koulun isopyllyinen tyttö jolle kasvoi tissit aivan liian varhain. Jotakin minun seksuaalisuuteni kehittymisessä meni varmaan pahasti pieleen.

En tosiaan tiedä mikä minussa on ollut vialla murrosiästäni lähtien. Minulla on ollut aina salainen haave, jota nuorempana häpesin tavattomasti. En olisi koskaan voinut kertoa sitä edes parhaimmalle ystävälleni. Iän karttuessa fantasiani jalostui ja aloin yhä paremmin ymmärtää mitä minä oikeastaan haaveilin ja mitkä yksityiskohdat ja tunteet tuossa haaveessa minuun oikein niin voimakkaasti vaikuttivat. Haaveeni liittyi voimakkaaseen masokismiini, vaikka silloin nuorena minulla ei ollut tuntemuksilleni edes nimeä.

Luin pikku artikkeleita aiheesta ja aloin ymmärtää, etten ollut maailman ainoa ihminen joka uneksi tällaisista asioista. Luin ne aiheeseen liittyvät ”pakolliset oppikirjat”: O.n tarina, Herra Jackin ihmeellinen huone ja Justine, eli hyveellisen neidon kovat kokemukset. Kirjat olivat viihdyttäviä, mutta niissä oli vain muutamia pieniä yksittäisiä kohtauksia, jotka saivat mielikuvitukseni kiihtymään. Muistan vieläkin yli 20 vuoden jälkeen kohtauksen De Saden Justinesta, jossa naiset ovat alastomina kytketty pyörittämään suurta pyörää, joka antoi energiaa muistaakseni johonkin kaivokseen.

Vasta lähestyessäni 30-vuotispäivääni, aloin ymmärtää yhä paremmin mielihalujani. Internet toi minulle uuden valtavan tietolähteen ja luin lukemattomia kirjoituksia, yleensä englanniksi tai saksaksi, aiheesta, joista taas niin harva oli lähelläkään omia ajatuksiani.

Jossakin vaiheessa tajusin, miksi ne eivät minua viehättäneet. Suurimmassa osassa noista tarinoista pääosassa oli rekvisiitta, eivät ihmiset tai heidän ajatuksensa ja tunteensa. Kerrottiin seikkaperäisesti monimutkaisista sitomisista tai mitä mielikuvituksellisimmista kidutuskeinoista. Tarinat olivat valtavan teatraalisia ja sisälsivät kaikenlaisia rituaaleja, joskus jopa naurettavuuteen saakka. Ne tuntuivat minusta jotenkin niin elämälle vierailta, epätodellisilta. En mitenkään osannut kuvitella innostuvani jostakin studiosta, joka on nahkaisine pintoineen rakennettu ”sessioita” varten.

Sessio! Siinäpä se sana! En halunnut mitään sessiota, jossa äärettömän tarkoin pelisäännöin on sovittu etukäteen tapahtumien kulku jonkinlaisen käsikirjoituksen mukaan. Turvasanat tai jopa ”liikennevalosäännöt”, jossa alistuva osapuoli pystyi hidastamaan tai kiihdyttämään tapahtumia mielensä mukaan, tuntuivat minusta totaalisilta tunnelman latistajilta. En minä osaisi heittäytyä tapahtumien virtaan, jos tietäisin pystyväni vaikuttamaan jotakin siihen mitä minulle tapahtuu ja mitä joudun kokemaan.

Tiedän hyvin, että tässä vaiheessa nuo ”vakavamieliset” alan harrastajat pudistelevat minulle murheellisena päätään: ”Väärin fantasioitu!” :sanovat he. Kaiken lukemani joukossa olen tietenkin tutustunut alan harrastajien turvaohjeisiin, joissa mm. neuvotaan käyttämään aina vähintään turvasanaa, elleivät kyseessä ole ihmiset jotka tuntevat toisensa erittäin hyvin ja tietävät toistensa mieltymykset ja alistuvan osapuolen kestokyvyn. En missään nimessä väheksy tuota ohjetta ja se on varmasti paikallaan kenelle tahansa. Nyt vain on niin, että jos minulla olisi mahdollisuus pikku sessioon turvasanoineen, tai vaihtoehtona olla ilman minkäänlaista kokemusta, jättäisin tuossa tilanteessa koko jutun sitten vain pääni sisäiseksi tapahtumaksi. En haluaisi vain leikkiä ja kokea jonkinlaisen laimean elämyksen, josta minulle jäisi vain haalean tunkkainen maku suuhuni.

Seksuaalisuuteni lienee ilman muuta jollakin tapaa häiriintynyt. Olen samaan aikaan estynyt ja äärettömän vapaamielinen. Olisin valmis tekemään jotakin sellaista, mitä 99 % väestöstä ei tekisi koskaan mistään hinnasta. Toisaalta en suostuisi näyttäytymään uimarannalla rinnat paljaana. Olen kuitenkin taas valmis flirttailemaan avoimella pukeutumisellani ja rakastan kameraa. En pidä vartalostani, mutta olen usein tyytyväinen minusta otettuihin valokuviin. Harrastan taiteita, tietokoneella ja ilman, ja eräs mieliaiheistani olen minä itse, kuitenkin niin, että kuvissa olen ilman minulle tyypillisiä piirteitä.

Olen persoonallisuudeltani itsepäinen ja hieman itsekäs hedonisti. Olen valmis käyttämään kyynärpäitäni saadakseni haluamani. Ennen onnettomuuttani olin alkanut menestyäkin elämässäni ja taloudellinen tilanteeni oli sinnikkyyteni ansiosta jo kohtalaisen hyvä. Saattaa olla, että elämääni ei ole tähän saakka juuri siksi mahtunut miestä ja perhettä, sillä olen itsekkäästi panostanut vain itseeni ja työhöni. Ehkä edustan juuri sitä

Sanon itseäni toisaalta hedonistiksikin, sillä vapaa-ajallani olen tottunut hemmottelemaan itseäni matkustelulla, hyvällä ruoalla ja viinillä, kauniilla vaatteilla ja sievällä nopealla autollani. Hedonismiani on tietysti rikkonut hieman alituinen erotiikan puute, sillä en ole vuosiin enää harrastanut edes irtosuhteita. Ehkäpä eräs masokismini ilmentymä on se, että pidän toisaalta siitä lähes alituisesta seksin nälästäni, jota olen potenut jo vuosia. Kuulostaa hullulta, mutta olen yrittänyt pidättäytyä jopa itsetyydytyksestä, joskaan täydellisesti en ole vielä sitä kyennyt mitenkään toteuttamaan.

Kun mielikuvitukseni on tavattoman vilkas ja loihtii mieleni syövereistä aina vain uusia ja herkullisia seksuaalisia fantasioita jotka saavat veret alapäässäni kuumana virtaamaan, on tavattoman vaikeaa harrastaa samaan aikaan kieltäymystä ja pidättäytyä nautintojen hekumasta. Joskus olen onnistunut pidättelemään itseäni jopa neljäkin viikkoa ilman nautinnon kliimaksia, mutta jossakin vaiheessa tulee vastaani aina tilanne, jossa minun on aivan mahdotonta estää toteuttamasta itseäni, ja muutamalla pienellä kosketuksellani käyn pienen hetken vilkaisemassa taivasta.

Tätä taustaa vasten on helppo todeta, että jos minulla olisi alistettavana ollessani minkäänlainen turvasana käytössä, käyttäisin sitä varmaan herkästi jos oloni alkaisi olla yhtään epämukava. Oloni helpottuisi välittömästi, mutta minä ja tuo toinen ihminen jäisimme edelleen ilman hakemaamme kokemusta.

Olen siis ollut ikäni erittäin eroottinen ihminen. Huolimatta nykyisestä selibaatistani, erotiikka on ollut minulle aina äärimmäisen tärkeä osa elämääni, ei ehkä siten, kuten asia näin sanottuna yleensä ymmärretään. Minulle erotiikka ei ole koskaan ollut vain yhdyntöjä ja orgasmeja. Erotiikka on minulle ajatuksia, ilmeitä, sanoja ja suuria tunteita. Olen varmaan ollut myös hyvin nirso ja siksi, omasta syystäni, olen elänyt vuosia vain haavemaailmoissani ilman toisen ihmisen kosketusta. Olen kai seksiaddikti, joka ei kuitenkaan tarvitse tarpeidensa tyydyttäjäksi välttämättä toista ihmistä, omat ajatukset riittävät varsin hyvin.

Olen aina ollut äärimmäisen herkkä syttymään, ja joskus vain pieni, juuri oikea ilme, ele tai sana saa polveni heikoiksi ja pöksyt kostumaan. En ole koskaan kärsinyt orgasmivaikeuksista, ja jos vain minua kohdellaan oikealla tavalla, laukean kuin hipaisunäppäintä koskettaisi. Olen altis orgasmille, jos vain asetan ajatukseni oikealla tavalla (jolloin minua alkaa jostakin syystä usein aivastuttaa!?) En ole koskaan ymmärtänyt naisia, jotka ovat olleet vuosia ilman orgasmia, tai eivät ole saaneet sitä milloinkaan. Minulle tuollainen täydellinen orgasmiton tila olisi mahdotonta ajatellakin. Olisi kamalaa kuvitella elämää ilman orgasmeja! Taidan olla äärimmäisen helppo tapaus miehen fyysisesti tyydyttää siis. Henkisesti minut onkin sitten paljon vaikeampi saada tyydytettyä.

Masokismiini on edellä mainittu erityispiirteeni huomioiden aina liittynyt se, että joku tai jotkut pystyvät minulta kieltämään ja estämään oman nautintoni samalla kun kuka tahansa muu voisi nautiskella kustannuksellani mielin määrin. Luulisin, että minulle voisi olla jopa tuskallisempaa joutua luopumaan omasta nautinnostani kuin kokea aktiivisesti aiheutettua fyysistä kipua. Ehkä se mitä joutuisin ottamaan vastaan, sattuisi vähemmän kuin se mitä ilman minut jätettäisiin?

Toisaalta se tunne, kun tietäisi sen tilanteen epäreilun asetelman toisten nautiskellessa minulla siekailematta samalla kun tilanne aiheuttaisi minulle vain ehkä kipua ja hillittömän nälän saada jonkinlaista nautintoa itselleni. Huolimatta tästä pienestä fantasiani osa-alueesta, seksuaalisuus on oikeastaan vain pieni osa koko päiväuntani.

On tietysti hankala kuvailla kenellekään tyhjentävästi niitä kummallisia ajatuksia, joita pääni sisällä liikkuu. Vielä hankalampi olisi tiivistää noita mietteitä muutamaan riviin mahtuakseen tällaiseen pieneen esseehen. Fantasiani on aina koostunut muutamista perusasioista: Täydellinen vankeus, alastomuus, ihmisarvonsa menettäminen ja vapauden hintana totaalinen alistuminen vangitsijalleni/vangitsijoilleni.

Vankeudella tarkoitan sellaista vapauden menetystä, joka on todellista ja ehdotonta. Ei mitään pientä silkkihuiveilla sitomista tai monimutkaista köysirakennelmaa, vaan puhdas yksinkertainen ja tehokas kahlitseminen ilman monimutkaisia kuvioita: käsiraudat, teräskahleet, jotakin ehdottoman pitävää ja avaimilla lukittavaa. Vankeuden tulisi olla jotakin sellaista, että minulla ei olisi mitään etukäteistietoa vankeuteni kestosta. Riittävän kauan, että alkaisin jo tosissani janota vapautta epätoivoisesti, mutta ei kuitenkaan niin kauan, että mielenterveyteni olisi oikeasti uhattuna.

Alastomuus on minulle todella erikoinen juttu, ja ymmärrän jos lukija pitää minun reaktioitani asioihin ristiriitaisina. Ellen olisi varsin vapaamielinen ja ehkäpä estotonkin, tuskinpa kirjoittaisin tällaisia ajatuksia koko maailman luettavaksi. Alastomuus on kuitenkin jostakin syystä ollut minulle koko elämäni hieman vaikea asia. En ole koskaan tuntenut oloani luontevaksi edes tuttujen naisten kanssa saunoessani. Sukupuolten yhteiseen saunaan minua ei saa edes humalassa. Voin olla vaikka kuinka pienissä bikineissä ja siedän vaikkapa kameran katseen vartalollani, mutta rintojen ja alapään näkymisessä kenellekään kulkee jokin tiukka raja.

Rakastellessani sellaisen miehen kanssa johon luotan, osaan olla melko luontevasti alastikin, mutta silloin tuo alastomuus on olennaista ja asiaan kuuluvaa. Tosin silloinkin, olen hieman vierastanut takaapäin yhdyntää, sillä jotenkin näkymä miehelle tuntuu silloin vähän turhan avonaiselta.

Lienee aika skitsofreenista kokea sinänsä luonnollinen alastomuus tällä tavalla kuten minä sen koen, mutta lieneekö minulla jokin kummallinen patoutuma jossakin, joka saa alastomuuden minulle hankalaksi. Kyse ei ole siitä, että erityisesti häpeäisin vartaloani, joskaan en todellakaan ole mikään mallin mittainen nainen. Vierastan alastomuutta ehkä sen takia, että tunnen itseni silloin jotenkin... hmm... ”alastomaksi”. Meidät erottaa eläimistä mm. vaatteet ja kokisin alastomuuden, etenkin muiden puettujen ihmisten seurassa, äärimmäisen alentavaksi ja nöyryyttäväksi. Olisin niin tavattoman haavoittuvainen kaikki paikat avoimena ilman vaatteiden suojaa. Mitä vieraammassa seurassa, mitä avoimemmassa tilassa, sitä epämiellyttävämpää alastomuus minulle olisi.

Tähän alastomuuteen liittyy siten myös monisyisempi juttu ihmisarvoni menettämisestä. Tällä tarkoitan sitä, että fantasiassani minun sanomisillani tai tuntemuksillani ei olisi kenellekään mitään merkitystä. Olisin vain väline; juuri ja juuri elolliseksi luokiteltava olento jonka ainoa tehtävä olisi tuottaa jonkinlaista tyydytystä vapaille ihmisille. Kuka tahansa voisi käyttää minua miten tahansa, eikä minulla olisi mitään keinoja tuoda omia halujani esille. Nautinko minä tai kärsinkö minä, sillä ei olisi kenellekään mitään väliä, tai olisihan sillä minulle merkitystä, mutta se vain ei kiinnostaisi ketään.

Kuten aiemmin totesin, minulla ei olisi turvasanoja, tai olisi minulla yksi epätoivoinen turvakeino: nimittäin totaalinen nöyrtyminen. En itsekään osaa selittää millaista se olisi tai miten se tarkkaan ottaen ilmenisi. Mikä olisi riittävää, sen määrittelisi viime kädessä vangitsijani. Haluaisin, että minulta onnistuttaisiin vankeuteni aikana riistämään ylpeyteni ja oma tahtoni. Aika ja kärsimys saisivat minut oppimaan, että ainoa tie vapauteeni olisi täydellinen omasta arvostani luopuminen ja eleettömästi, ripeästi ja pyyteettömästi toisten tahdon noudattaminen vaikka se edellyttäisi minulta kuinka vastenmielistä tai nöyryyttävää toimintaa tahansa.

Itsepäisyyteni ja kunniani rippeistä kiinni pitäminen maksaisi minulle aina vain kovempia oloja ja pitempää vankeutta samalla kun antaessani tahtoni murtua saisin palkkioksi helpotusta tilanteeseeni. Kun olisin sitten joskus kepillä ja porkkanalla jalostunut entisestä vapaasta naisesta tahdottomaksi möykyksi naaraspuolista lihaa, jonka ainoa tehtävä on tuottaa olemassa olollaan tyydytystä muille, saisin lopulta vapauteni takaisin. Tuo prosessi vain tulisi olemaan pitkä ja minulle raskas.

Minun on mahdotonta sanoa tarkasti, mitä tavoitteeseeni pääseminen minulta vaatisi, sillä jutun juoneen juuri kuuluisi se, etten sitä itsekään tietäisi. Tavoitteeni tulisi varmasti vankeuteni ensi sekunneista lähtien olemaan vapaus, sitä en epäile ollenkaan. Hulluahan se on, että olen käyttänyt valtavasti energiaani ja aikaani päästäkseni kokemaan tuota vankeutta ja juuri kun pääsisin tavoitteeseeni, alkaisin tehdä kaikkeni päästäkseni jälleen vapaaksi.

Ehkä se täydellinen nöyryys olisi jotakin sellaista, että olisin valmis tottelemaan vapaata ihmistä automaattisesti, ilman että edes harkitsisin omia mielihalujani tai tekisin elettäkään vastustellakseni minulle epämiellyttävää, kivuliasta tai vastenmielistä toimintaa. Osaisin jo alitajuisesti totella ehdoitta ja näin välttää minulle tottelemista vielä epämiellyttävämmän vaihtoehdon.

Haaveilin näistä asioista siis vuosia. Iän karttuessa ajatukseni muuttuivat ja selkenivät. Kun toisaalta aloin ymmärtää tarkemmin omien fantasioitteni sisältöä, tarve päästä kokemaan tapahtumat todellisuudessa kasvoi. Useiden vuosien ajan olen hokenut itselleni, että oman turvallisuuteni ja mukavuuteni kannalta on parempi, että jätän haaveeni vain fantasian tasolle. Olin täysin tietoinen siitä, että tällaisen asian haaveilu on paljon mukavampaa kuin mitä se sitten todellisuudessa olisi.

Tiesin sen, että jos tapahtumat lähtisivät kulkemaan haaveitteni tasolla, sillä samalla intensiteetillä, josta olin uneksinut, kokemus voisi olla minulle helvetillinen. Siitä huolimatta en voinut mitään sille pakottavalle tarpeelle kokea mustat päiväuneni todellisuudessa. Haaveeni tuosta järjettömästä kokemuksesta alkoi muodostua minulle suorastaan pakkomielteeksi.

Keväällä 2005 sain viimein ajatukseni koottua siihen pisteeseen, että minun oli pakko tehdä aloite päästäkseni kokeilemaan löytyisikö Suomesta toista yhtä hullua ihmistä kuin itse olen. Tiesin, että löytyy, mutta löytäisinkö minä tuon ihmisen?

En tiedä, miksi juuri tuolloin? Havahduin ehkä vain siihen, että olin jo 36-vuotias, enkä tästä enää nuortuisi. Aikani kokea haaveeni hupenisi kilpaa ”kauniin ulkonäköni” kanssa. Olin oppinut liikkumaan nyt verkon syövereissä sulavasti ja pystyin mielestäni kommunikoimaan tarvittaessa jopa satojen henkilöiden kanssa seuloakseni heidän joukostaan ihmisen joka innostuisi samasta asiasta kuin minä. Vaikka tiesin projektini jossakin määrin vaaralliseksi, luotin kuitenkin omaan ihmistuntemukseeni ja uskoin pystyväni havaitsemaan mikäli henkilö ulkokuorensa alla on sairas ja haluaisi oikeasti vahingoittaa minua.

FAQ

FAQ = Frequently Asked Questions

Oletko hullu kun kirjoitat tällaista tekstiä?

Kyllä! Minä olen tutkitusti hullu. Minulla on diagnosoitu syklotyyminen bipolaarihäiriö. Kyseessä on lievä muoto ennen puhutusta maanis-depressiivisestä oireyhtymästä. Olen joskus vauhdikkaampi, jonka hinnan maksan sitä seuraavalla depressiolla. Iän myötä olen oppinut tuntemaan tautini ja tunnistan mieleni liikkeet ja ammattilaisten avustuksella saan nykyisin pidettyä itseni balanssissa.

Litium on hieno aine.

Mistä tulee tuo "Museret"?

Se tulee... Hetkinen, sitä ei ole vielä kukaan kysynyt! Enpäs sanokaan mitään. Lähetän palkinnon sille, joka lähettää sähköpostiini oikean vastauksen siitä, mitä museret tarkoittaa.

Oletko koskaan kokenut mitään fantasiaasi liittyvää?

Olen joo, aika lievästi tosin. Nuorempana tuli yritettyä jonkinlaisia sessioita. Meni sitten ajoittain nauruksi kun toinen niin tosissaan touhuaa narujen kanssa ja minä teeskentelen olevani ”vankina”. Kerran eräs minuun suuttunut nuori mies jätti minut käsiraudoissa pesuhuoneen patteriin kiinni kauppareissunsa ajaksi. Se oli jo vähän kiihottavakin kokemus.

Olen elämäni aikana ollut kuitenkin niin paljon käsiraudoissa, että tiedän miltä se tuntuu ja minusta se tuntuu erittäin kiihottavalta.

Voinko sessioida kanssasi?

Se on erittäin epätodennäköistä. Olen tarkka yksityisyydestäni ja edellytän melkoista luottamusta ja tuntemista ennen kuin suostuisin edes normaaliin kahvilatapaamiseen. Jos kaikesta huolimatta luulet olevasi minulle se oikea, en tietenkään vastusta yrityksiäsi tutustua minuun. Varaudu kuitenkin siihen, että olen erittäin varautunut, hankala ja kompleksinen ihminen.

Haluatko tulla raiskatuksi?

En! En sen enempää kuin kukaan normaali nainen. Jos sinulla on vaikeuksia erottaa yhteistuumin toteutettu sadomasokistinen erotiikka todellisesta väkivaltaisesta toiminnasta, sinun kannattaa tutustua itseesi ja pohtia, onko jotakin asenteissasi vinoutunut siinä määrin, että se tarvitsisi hoitoa.

Mikä olet koulutukseltasi, ammatiltasi, mitä teet työksesi?

Kuten sanoin, olen tarkka yksityisyydestäni, enkä halua antaa tarkkoja tietoja itsestäni. Ennen onnettomuuttani minulla oli kohtuullisesti menestyvä yhden naisen yritys, mutta sen koommin minusta ei ole ollut sen ylläpitäjäksi. Olen koulutukseltani AMK-tasoa ja olen ilmeisesti ikiopiskelija yliopistossa.

Gradu haaveissa sitten kun pohjoisnapajäätikkö sulaa.

Ennen kuolemaani minusta tulee tohtori, sen vannon! (Mitähän sitten sulaa?)

Mitä tarkoittaa ”fetissitekotaiteilija”?

Olen harrastanut valokuvausta 15 vuotta, tietokonegrafiikkaa 8 vuotta ja piirtolevyllä olen sählännyt viisi vuotta. Minulla on ollut kunnia saada opiskelupaikoistani joitakin erittäin ennakkoluulottomia malleja, miehiä ja naisia, ja monet töistäni ovat tavalla tai toiselle fetisistisiä (olipas vaikea sana).

Olen kuitenkin vielä aivan noviisi ja työni ovat onnettomia räpellyksiä verrattuna alan ammattilaisiin. Työni vaihtelevat valokuvista vapaisiin piirroksiin ja kaikkeen siihen mitä voi tehdä niiden välillä.

Etkö pelkää tulevasi tunnistetuksi?

En oikeastaan. Tämän blogin lukijoista noin kymmenen tietää kuka olen. Jos joku käsittää asiayhteydet ja kuvat, siitä vaan. Muuten minua on vaikea tunnistaa, vaikka laittaisin pärstäni kuvan tähän luonnollisena. Olen todellakin niin erakko, että tuskinpa edes lähimmät naapurit tajuaisivat blogiani lukiessaan, että naapurin vanhapiikahan se siellä hourailee puutteessaan.

Ovatko kuvat sivustolla muka omiasi?

Ovat, tietyin varauksin tosin. Muistaako 70-luvun lapset, kuinka piirrettiin voipaperin läpi kuvia esim. lehdistä? Joissakin piirroksissani on käytetty samankaltaista tekniikkaa. Eli minulla on ollut jokin netistä otettu kuva jonka olen piirtänyt mallista niin, että minulla on ollut piirrokseni "alla" tuo mallikuva, jonka päälle piirrän oman näkemykseni kuvasta. On tietysti vähän makuasia, voiko piirrosta tuolloin sanoa omaksi. Pyrin kyllä irrottautumaan tuosta tekniikasta juuri tekijänoikeudellisten seikkojen vuoksi.

Jos käytän muiden valokuvia, ilmoitan tietenkin lähteen.

Et kirjoita mielestäni kovin hyvin!

En niin. Lähestulkoon kaikki tälle foorumille kirjoitettu materiaali on ilman kunnollista oikolukua. Oikeastaan tämän materiaalin oli tarkoitus olla runko joskus myöhemmin kirjoitettavalle lopulliselle laajemmalle tekstille. En vain tule sitä ilmeisesti saamaan aikaiseksi seuraavaan kymmeneen vuoteen johtuen muista kiireistäni, joten ajattelin, että parempi julkaista edes osia siitä runkona kuin hautoa kiintolevyllä. Eihän tiedä vaikka huomenna kuolisin.

Hmm… Olenko keskustellut kanssasi joskus sähköpostitse? Tunnut tutulta.

Täysin mahdollista. Olen ollut aktiivinen verkossa noin kymmenen vuotta ja olen aina toiminut nimellä ”Susanna”. Hain aikoinaan samanmielistä seuraa aktiivisesti, mutta aina se kariutui johonkin. Nyttemmin en ole ollut aktiivinen deittipalstoilla.

Haista huora vittu!

Kiitos, sitä pitäisi joskus kokeilla.