Prologi

Esipuhe

Jos haet hillitöntä seksiä, haet revittelyjä, et ole oikeassa paikassa.

Jos etsit aikuisen naisen fantasiaa ja ajatuksen kulkua hänen etsiessään itseään sadomasokismin maailmassa, olet oikeassa paikassa.

Minun tarkoitukseni on viihdyttää Sinua, niin kuin viihdytin itseäni tätä tekstiä kirjoittaessani. Toivon, että nautit lukemastasi.

Tämä tarina on omistettu niille viidelle ihanalle miehelle, joista ketään en saanut koskaan tavata. Olette yhä mielessäni.

Jätin keväällä 2005 ilmoituksen Internetin seuranhakupalstalle, jossa hain itselleni ihmistä, joka olisi toteuttanut kanssani järjettömän fantasiani, josta olen haaveillut koko aikuisikäni. Löysinkin lopulta valtavien karsintojen ja lukemattomien tuntien jälkeen viisi ”finalistia”, joista olin päättänyt tuon erikoislaatuisen ihmisen löytyvän.

Kuten joskus elämässä käy, suunnitelmat kariutuivat vielä julmaa fantasiaanikin julmemmin. Jouduin onnettomuuteen, joka pysäytti elämäni yli vuodeksi ja toipumiseni jatkuu yhä. Tuo elämänmuutos sai minut käpertymään kuoreeni ja purin henkistä tuskaani kirjoittamalla valtavasti. Kirjoitin kaikenlaista, mutta tämä nimenomainen tarina tuli kirjoitettua elääkseni ne tapahtumattomat tapahtumat edes päässäni siten, kuten ne ehkä olisivat voineet kulkea.

Vaikka olin fantasioinut tapahtumat jo lukemattomia kertoja päässäni uudelleen ja uudelleen, silti kirjoittaessani yllätyin joskus itsekin tapahtumien käänteille.

Olen päättänyt, että vielä joskus koittaa päivä, jolloin tulen kokemaan, edes osittain, nämä tapahtumat elämässäni, ja sitten voin vanhainkodissakin vielä pöksyt kosteina (muustakin kuin vaihtamattomista vaipoista johtuen) muistella tuota mieletöntä kokemustani.

Kesäkuussa 2009

Susanna


Prologi

Olin onnellinen lapsi viettäen elämäni varhaisvuodet mukavassa perheessä maalaismiljöössä. Koulussa olin suosittu ja ollessani varhaiskypsä, isommat pojat olivat alituiseen kiinnostuneita minusta. Olin se koulun isopyllyinen tyttö jolle kasvoi tissit aivan liian varhain. Jotakin minun seksuaalisuuteni kehittymisessä meni varmaan pahasti pieleen.

En tosiaan tiedä mikä minussa on ollut vialla murrosiästäni lähtien. Minulla on ollut aina salainen haave, jota nuorempana häpesin tavattomasti. En olisi koskaan voinut kertoa sitä edes parhaimmalle ystävälleni. Iän karttuessa fantasiani jalostui ja aloin yhä paremmin ymmärtää mitä minä oikeastaan haaveilin ja mitkä yksityiskohdat ja tunteet tuossa haaveessa minuun oikein niin voimakkaasti vaikuttivat. Haaveeni liittyi voimakkaaseen masokismiini, vaikka silloin nuorena minulla ei ollut tuntemuksilleni edes nimeä.

Luin pikku artikkeleita aiheesta ja aloin ymmärtää, etten ollut maailman ainoa ihminen joka uneksi tällaisista asioista. Luin ne aiheeseen liittyvät ”pakolliset oppikirjat”: O.n tarina, Herra Jackin ihmeellinen huone ja Justine, eli hyveellisen neidon kovat kokemukset. Kirjat olivat viihdyttäviä, mutta niissä oli vain muutamia pieniä yksittäisiä kohtauksia, jotka saivat mielikuvitukseni kiihtymään. Muistan vieläkin yli 20 vuoden jälkeen kohtauksen De Saden Justinesta, jossa naiset ovat alastomina kytketty pyörittämään suurta pyörää, joka antoi energiaa muistaakseni johonkin kaivokseen.

Vasta lähestyessäni 30-vuotispäivääni, aloin ymmärtää yhä paremmin mielihalujani. Internet toi minulle uuden valtavan tietolähteen ja luin lukemattomia kirjoituksia, yleensä englanniksi tai saksaksi, aiheesta, joista taas niin harva oli lähelläkään omia ajatuksiani.

Jossakin vaiheessa tajusin, miksi ne eivät minua viehättäneet. Suurimmassa osassa noista tarinoista pääosassa oli rekvisiitta, eivät ihmiset tai heidän ajatuksensa ja tunteensa. Kerrottiin seikkaperäisesti monimutkaisista sitomisista tai mitä mielikuvituksellisimmista kidutuskeinoista. Tarinat olivat valtavan teatraalisia ja sisälsivät kaikenlaisia rituaaleja, joskus jopa naurettavuuteen saakka. Ne tuntuivat minusta jotenkin niin elämälle vierailta, epätodellisilta. En mitenkään osannut kuvitella innostuvani jostakin studiosta, joka on nahkaisine pintoineen rakennettu ”sessioita” varten.

Sessio! Siinäpä se sana! En halunnut mitään sessiota, jossa äärettömän tarkoin pelisäännöin on sovittu etukäteen tapahtumien kulku jonkinlaisen käsikirjoituksen mukaan. Turvasanat tai jopa ”liikennevalosäännöt”, jossa alistuva osapuoli pystyi hidastamaan tai kiihdyttämään tapahtumia mielensä mukaan, tuntuivat minusta totaalisilta tunnelman latistajilta. En minä osaisi heittäytyä tapahtumien virtaan, jos tietäisin pystyväni vaikuttamaan jotakin siihen mitä minulle tapahtuu ja mitä joudun kokemaan.

Tiedän hyvin, että tässä vaiheessa nuo ”vakavamieliset” alan harrastajat pudistelevat minulle murheellisena päätään: ”Väärin fantasioitu!” :sanovat he. Kaiken lukemani joukossa olen tietenkin tutustunut alan harrastajien turvaohjeisiin, joissa mm. neuvotaan käyttämään aina vähintään turvasanaa, elleivät kyseessä ole ihmiset jotka tuntevat toisensa erittäin hyvin ja tietävät toistensa mieltymykset ja alistuvan osapuolen kestokyvyn. En missään nimessä väheksy tuota ohjetta ja se on varmasti paikallaan kenelle tahansa. Nyt vain on niin, että jos minulla olisi mahdollisuus pikku sessioon turvasanoineen, tai vaihtoehtona olla ilman minkäänlaista kokemusta, jättäisin tuossa tilanteessa koko jutun sitten vain pääni sisäiseksi tapahtumaksi. En haluaisi vain leikkiä ja kokea jonkinlaisen laimean elämyksen, josta minulle jäisi vain haalean tunkkainen maku suuhuni.

Seksuaalisuuteni lienee ilman muuta jollakin tapaa häiriintynyt. Olen samaan aikaan estynyt ja äärettömän vapaamielinen. Olisin valmis tekemään jotakin sellaista, mitä 99 % väestöstä ei tekisi koskaan mistään hinnasta. Toisaalta en suostuisi näyttäytymään uimarannalla rinnat paljaana. Olen kuitenkin taas valmis flirttailemaan avoimella pukeutumisellani ja rakastan kameraa. En pidä vartalostani, mutta olen usein tyytyväinen minusta otettuihin valokuviin. Harrastan taiteita, tietokoneella ja ilman, ja eräs mieliaiheistani olen minä itse, kuitenkin niin, että kuvissa olen ilman minulle tyypillisiä piirteitä.

Olen persoonallisuudeltani itsepäinen ja hieman itsekäs hedonisti. Olen valmis käyttämään kyynärpäitäni saadakseni haluamani. Ennen onnettomuuttani olin alkanut menestyäkin elämässäni ja taloudellinen tilanteeni oli sinnikkyyteni ansiosta jo kohtalaisen hyvä. Saattaa olla, että elämääni ei ole tähän saakka juuri siksi mahtunut miestä ja perhettä, sillä olen itsekkäästi panostanut vain itseeni ja työhöni. Ehkä edustan juuri sitä

Sanon itseäni toisaalta hedonistiksikin, sillä vapaa-ajallani olen tottunut hemmottelemaan itseäni matkustelulla, hyvällä ruoalla ja viinillä, kauniilla vaatteilla ja sievällä nopealla autollani. Hedonismiani on tietysti rikkonut hieman alituinen erotiikan puute, sillä en ole vuosiin enää harrastanut edes irtosuhteita. Ehkäpä eräs masokismini ilmentymä on se, että pidän toisaalta siitä lähes alituisesta seksin nälästäni, jota olen potenut jo vuosia. Kuulostaa hullulta, mutta olen yrittänyt pidättäytyä jopa itsetyydytyksestä, joskaan täydellisesti en ole vielä sitä kyennyt mitenkään toteuttamaan.

Kun mielikuvitukseni on tavattoman vilkas ja loihtii mieleni syövereistä aina vain uusia ja herkullisia seksuaalisia fantasioita jotka saavat veret alapäässäni kuumana virtaamaan, on tavattoman vaikeaa harrastaa samaan aikaan kieltäymystä ja pidättäytyä nautintojen hekumasta. Joskus olen onnistunut pidättelemään itseäni jopa neljäkin viikkoa ilman nautinnon kliimaksia, mutta jossakin vaiheessa tulee vastaani aina tilanne, jossa minun on aivan mahdotonta estää toteuttamasta itseäni, ja muutamalla pienellä kosketuksellani käyn pienen hetken vilkaisemassa taivasta.

Tätä taustaa vasten on helppo todeta, että jos minulla olisi alistettavana ollessani minkäänlainen turvasana käytössä, käyttäisin sitä varmaan herkästi jos oloni alkaisi olla yhtään epämukava. Oloni helpottuisi välittömästi, mutta minä ja tuo toinen ihminen jäisimme edelleen ilman hakemaamme kokemusta.

Olen siis ollut ikäni erittäin eroottinen ihminen. Huolimatta nykyisestä selibaatistani, erotiikka on ollut minulle aina äärimmäisen tärkeä osa elämääni, ei ehkä siten, kuten asia näin sanottuna yleensä ymmärretään. Minulle erotiikka ei ole koskaan ollut vain yhdyntöjä ja orgasmeja. Erotiikka on minulle ajatuksia, ilmeitä, sanoja ja suuria tunteita. Olen varmaan ollut myös hyvin nirso ja siksi, omasta syystäni, olen elänyt vuosia vain haavemaailmoissani ilman toisen ihmisen kosketusta. Olen kai seksiaddikti, joka ei kuitenkaan tarvitse tarpeidensa tyydyttäjäksi välttämättä toista ihmistä, omat ajatukset riittävät varsin hyvin.

Olen aina ollut äärimmäisen herkkä syttymään, ja joskus vain pieni, juuri oikea ilme, ele tai sana saa polveni heikoiksi ja pöksyt kostumaan. En ole koskaan kärsinyt orgasmivaikeuksista, ja jos vain minua kohdellaan oikealla tavalla, laukean kuin hipaisunäppäintä koskettaisi. Olen altis orgasmille, jos vain asetan ajatukseni oikealla tavalla (jolloin minua alkaa jostakin syystä usein aivastuttaa!?) En ole koskaan ymmärtänyt naisia, jotka ovat olleet vuosia ilman orgasmia, tai eivät ole saaneet sitä milloinkaan. Minulle tuollainen täydellinen orgasmiton tila olisi mahdotonta ajatellakin. Olisi kamalaa kuvitella elämää ilman orgasmeja! Taidan olla äärimmäisen helppo tapaus miehen fyysisesti tyydyttää siis. Henkisesti minut onkin sitten paljon vaikeampi saada tyydytettyä.

Masokismiini on edellä mainittu erityispiirteeni huomioiden aina liittynyt se, että joku tai jotkut pystyvät minulta kieltämään ja estämään oman nautintoni samalla kun kuka tahansa muu voisi nautiskella kustannuksellani mielin määrin. Luulisin, että minulle voisi olla jopa tuskallisempaa joutua luopumaan omasta nautinnostani kuin kokea aktiivisesti aiheutettua fyysistä kipua. Ehkä se mitä joutuisin ottamaan vastaan, sattuisi vähemmän kuin se mitä ilman minut jätettäisiin?

Toisaalta se tunne, kun tietäisi sen tilanteen epäreilun asetelman toisten nautiskellessa minulla siekailematta samalla kun tilanne aiheuttaisi minulle vain ehkä kipua ja hillittömän nälän saada jonkinlaista nautintoa itselleni. Huolimatta tästä pienestä fantasiani osa-alueesta, seksuaalisuus on oikeastaan vain pieni osa koko päiväuntani.

On tietysti hankala kuvailla kenellekään tyhjentävästi niitä kummallisia ajatuksia, joita pääni sisällä liikkuu. Vielä hankalampi olisi tiivistää noita mietteitä muutamaan riviin mahtuakseen tällaiseen pieneen esseehen. Fantasiani on aina koostunut muutamista perusasioista: Täydellinen vankeus, alastomuus, ihmisarvonsa menettäminen ja vapauden hintana totaalinen alistuminen vangitsijalleni/vangitsijoilleni.

Vankeudella tarkoitan sellaista vapauden menetystä, joka on todellista ja ehdotonta. Ei mitään pientä silkkihuiveilla sitomista tai monimutkaista köysirakennelmaa, vaan puhdas yksinkertainen ja tehokas kahlitseminen ilman monimutkaisia kuvioita: käsiraudat, teräskahleet, jotakin ehdottoman pitävää ja avaimilla lukittavaa. Vankeuden tulisi olla jotakin sellaista, että minulla ei olisi mitään etukäteistietoa vankeuteni kestosta. Riittävän kauan, että alkaisin jo tosissani janota vapautta epätoivoisesti, mutta ei kuitenkaan niin kauan, että mielenterveyteni olisi oikeasti uhattuna.

Alastomuus on minulle todella erikoinen juttu, ja ymmärrän jos lukija pitää minun reaktioitani asioihin ristiriitaisina. Ellen olisi varsin vapaamielinen ja ehkäpä estotonkin, tuskinpa kirjoittaisin tällaisia ajatuksia koko maailman luettavaksi. Alastomuus on kuitenkin jostakin syystä ollut minulle koko elämäni hieman vaikea asia. En ole koskaan tuntenut oloani luontevaksi edes tuttujen naisten kanssa saunoessani. Sukupuolten yhteiseen saunaan minua ei saa edes humalassa. Voin olla vaikka kuinka pienissä bikineissä ja siedän vaikkapa kameran katseen vartalollani, mutta rintojen ja alapään näkymisessä kenellekään kulkee jokin tiukka raja.

Rakastellessani sellaisen miehen kanssa johon luotan, osaan olla melko luontevasti alastikin, mutta silloin tuo alastomuus on olennaista ja asiaan kuuluvaa. Tosin silloinkin, olen hieman vierastanut takaapäin yhdyntää, sillä jotenkin näkymä miehelle tuntuu silloin vähän turhan avonaiselta.

Lienee aika skitsofreenista kokea sinänsä luonnollinen alastomuus tällä tavalla kuten minä sen koen, mutta lieneekö minulla jokin kummallinen patoutuma jossakin, joka saa alastomuuden minulle hankalaksi. Kyse ei ole siitä, että erityisesti häpeäisin vartaloani, joskaan en todellakaan ole mikään mallin mittainen nainen. Vierastan alastomuutta ehkä sen takia, että tunnen itseni silloin jotenkin... hmm... ”alastomaksi”. Meidät erottaa eläimistä mm. vaatteet ja kokisin alastomuuden, etenkin muiden puettujen ihmisten seurassa, äärimmäisen alentavaksi ja nöyryyttäväksi. Olisin niin tavattoman haavoittuvainen kaikki paikat avoimena ilman vaatteiden suojaa. Mitä vieraammassa seurassa, mitä avoimemmassa tilassa, sitä epämiellyttävämpää alastomuus minulle olisi.

Tähän alastomuuteen liittyy siten myös monisyisempi juttu ihmisarvoni menettämisestä. Tällä tarkoitan sitä, että fantasiassani minun sanomisillani tai tuntemuksillani ei olisi kenellekään mitään merkitystä. Olisin vain väline; juuri ja juuri elolliseksi luokiteltava olento jonka ainoa tehtävä olisi tuottaa jonkinlaista tyydytystä vapaille ihmisille. Kuka tahansa voisi käyttää minua miten tahansa, eikä minulla olisi mitään keinoja tuoda omia halujani esille. Nautinko minä tai kärsinkö minä, sillä ei olisi kenellekään mitään väliä, tai olisihan sillä minulle merkitystä, mutta se vain ei kiinnostaisi ketään.

Kuten aiemmin totesin, minulla ei olisi turvasanoja, tai olisi minulla yksi epätoivoinen turvakeino: nimittäin totaalinen nöyrtyminen. En itsekään osaa selittää millaista se olisi tai miten se tarkkaan ottaen ilmenisi. Mikä olisi riittävää, sen määrittelisi viime kädessä vangitsijani. Haluaisin, että minulta onnistuttaisiin vankeuteni aikana riistämään ylpeyteni ja oma tahtoni. Aika ja kärsimys saisivat minut oppimaan, että ainoa tie vapauteeni olisi täydellinen omasta arvostani luopuminen ja eleettömästi, ripeästi ja pyyteettömästi toisten tahdon noudattaminen vaikka se edellyttäisi minulta kuinka vastenmielistä tai nöyryyttävää toimintaa tahansa.

Itsepäisyyteni ja kunniani rippeistä kiinni pitäminen maksaisi minulle aina vain kovempia oloja ja pitempää vankeutta samalla kun antaessani tahtoni murtua saisin palkkioksi helpotusta tilanteeseeni. Kun olisin sitten joskus kepillä ja porkkanalla jalostunut entisestä vapaasta naisesta tahdottomaksi möykyksi naaraspuolista lihaa, jonka ainoa tehtävä on tuottaa olemassa olollaan tyydytystä muille, saisin lopulta vapauteni takaisin. Tuo prosessi vain tulisi olemaan pitkä ja minulle raskas.

Minun on mahdotonta sanoa tarkasti, mitä tavoitteeseeni pääseminen minulta vaatisi, sillä jutun juoneen juuri kuuluisi se, etten sitä itsekään tietäisi. Tavoitteeni tulisi varmasti vankeuteni ensi sekunneista lähtien olemaan vapaus, sitä en epäile ollenkaan. Hulluahan se on, että olen käyttänyt valtavasti energiaani ja aikaani päästäkseni kokemaan tuota vankeutta ja juuri kun pääsisin tavoitteeseeni, alkaisin tehdä kaikkeni päästäkseni jälleen vapaaksi.

Ehkä se täydellinen nöyryys olisi jotakin sellaista, että olisin valmis tottelemaan vapaata ihmistä automaattisesti, ilman että edes harkitsisin omia mielihalujani tai tekisin elettäkään vastustellakseni minulle epämiellyttävää, kivuliasta tai vastenmielistä toimintaa. Osaisin jo alitajuisesti totella ehdoitta ja näin välttää minulle tottelemista vielä epämiellyttävämmän vaihtoehdon.

Haaveilin näistä asioista siis vuosia. Iän karttuessa ajatukseni muuttuivat ja selkenivät. Kun toisaalta aloin ymmärtää tarkemmin omien fantasioitteni sisältöä, tarve päästä kokemaan tapahtumat todellisuudessa kasvoi. Useiden vuosien ajan olen hokenut itselleni, että oman turvallisuuteni ja mukavuuteni kannalta on parempi, että jätän haaveeni vain fantasian tasolle. Olin täysin tietoinen siitä, että tällaisen asian haaveilu on paljon mukavampaa kuin mitä se sitten todellisuudessa olisi.

Tiesin sen, että jos tapahtumat lähtisivät kulkemaan haaveitteni tasolla, sillä samalla intensiteetillä, josta olin uneksinut, kokemus voisi olla minulle helvetillinen. Siitä huolimatta en voinut mitään sille pakottavalle tarpeelle kokea mustat päiväuneni todellisuudessa. Haaveeni tuosta järjettömästä kokemuksesta alkoi muodostua minulle suorastaan pakkomielteeksi.

Keväällä 2005 sain viimein ajatukseni koottua siihen pisteeseen, että minun oli pakko tehdä aloite päästäkseni kokeilemaan löytyisikö Suomesta toista yhtä hullua ihmistä kuin itse olen. Tiesin, että löytyy, mutta löytäisinkö minä tuon ihmisen?

En tiedä, miksi juuri tuolloin? Havahduin ehkä vain siihen, että olin jo 36-vuotias, enkä tästä enää nuortuisi. Aikani kokea haaveeni hupenisi kilpaa ”kauniin ulkonäköni” kanssa. Olin oppinut liikkumaan nyt verkon syövereissä sulavasti ja pystyin mielestäni kommunikoimaan tarvittaessa jopa satojen henkilöiden kanssa seuloakseni heidän joukostaan ihmisen joka innostuisi samasta asiasta kuin minä. Vaikka tiesin projektini jossakin määrin vaaralliseksi, luotin kuitenkin omaan ihmistuntemukseeni ja uskoin pystyväni havaitsemaan mikäli henkilö ulkokuorensa alla on sairas ja haluaisi oikeasti vahingoittaa minua.