Meillä olisi siis vain kahden viikon haarukka johon tapahtumien tulisi mahtua. Suomen kesän säät tuntien, epäonnistumisemme riski olisi suuri. Lupasimme toisillemme, että lukisimme sähköpostimme parikin kertaa päivässä, että suunnitelmat voitaisiin panna täytäntöön mahdollisimman pikaisesti sään näyttäessä hyvältä. Minä lupasin olla valmis vaikkapa vain 12 tunnin varoajalla saapua tapaamispaikkaamme, Hän kertoi kaiken olevan tahollaan valmista ja paikka katsottuna. Voi, kunpa asuisimme Välimeren alueella, niin tätäkään sääongelmaa ei olisi!
Ongelmaa ei itse asiassa sitten ollutkaan! Vain kolme päivää aikahaarukkamme alusta lojuin perjantai-iltana 8.7. saunan jälkeen sohvallani ja katselin iltauutisia. Olin kumonnut muutaman lonkeron ja punaviinipullon ja minua alkoi väsyttää jo, mutta eihän minulla olisi aamulla kiire minnekään.
Säätiedotuksessa rennon oloinen herra kertoi iloisena kesän saavan viimein vallan ja hellekauden alkavan. Viiden vuorokauden sää lupasi joka päivälle lähes 30 asteen helteitä yölämpötilojenkin pysyessä 20 asteessa tai yli. Pieni ukkoskuurojen riski kauden puolivälissä iltapäivisin olisi, mutta nekään eivät säätä sinänsä pysyvästi viilentäisi.Olin varmaan se toinen ihminen koko maassa johon tavallinen säätiedotus vaikutti sillä tavalla! Käteni alkoivat täristä ja aloin tosissani pelätä! Päässäni takoi, että Hän on varmasti minulle jo kirjoittanut. Itse en ollut säätiedotuksia tänään aiemmin katsonut, sähköpostin olin iltapäivällä tarkistanut, mutta silloin ei vielä ollut Häneltä mitään.
Minua pelottaa! En uskalla avata sähköpostiani! Siellä on varmasti nyt SE viesti Häneltä. Menin terassilleni ja vapisevin käsin sytytin pikkusikarin. Minun oli saatava itseni rauhoittumaan ennen kuin lukisin SEN viestin saati vastaisin Hänelle.
Lopulta sikari loppui ja sain edes hieman koottua itseäni. Vastahakoisesti lähestyin tietokonettani ja aloin tarkistaa G-Mail –postilaatikkoani. Tunnus–salasana–odottelua. Lopulta ruutuun välähti pitkä rivi vaihtamiamme keskusteluja, mutta ylimpänä oli lihavoitu aiherivi, jossa luki yksiselitteisesti: ”Aika on tullut!”
Avasin viestin, ja sen sisältö oli kuin eri ihmiseltä kuin Häneltä, kenen kanssa olin nämä viime kuukaudet kirjoitellut. Ei enää ystävällisiä sanoja tai ymmärtäväistä pohdiskelua. Vain lyhyt ja tylyn kuuloinen viesti:
”Vie turvakirjeet ystävillesi aamulla, tavataan torikahvilassa huomenna 9.7. klo 12! Muista ottaa ne käsirautasi mukaasi! Tunnistat minut mustasta T-paidasta jossa suurella teksti BOSS. Odotan sinua puoli tuntia ja sitten poistun, enkä ota sen jälkeen enää yhteyttä. Katson sinun silloin perääntyneen tapahtumista.”
Ei allekirjoitusta, ei hyvän yön toivotuksia kuten normaalisti. Joko pelimme nyt alkoi? Eihän sen näin pitänyt mennä? Mehän nimenomaan sovimme, että olen täysin vapaa ja voin lopettaa pelin milloin tahansa haluan aina siihen saakka kunnes olisin kahleissa. Minä jopa vähän suutahdin Hänelle tuosta tylystä tavasta komennella minua!
Apua! Olisinko huomenna aamusta autolla ajokunnossa? Olisivatko ystäväni tavoitettavissa? Miten minä ehdin? Ajattelin jo kirjoittaa, että jospa myöhästyttäisimme tapaamistamme, mutta minähän olin nimenomaan luvannut olla valmiina 12 tunnin varoajalla. Perhana! Minun on vain onnistuttava järjestämään asiani.
Koira olikin jo valmiina hoidossa, siitä ei ollut ongelmaa. Soitin molemmille ystävilleni ja he molemmat vastasivat jostakin kapakan huumaavasta jytkeestä. Molemmat vannoivat olevansa aamulla kotona, sillä heillä olisi taatusti krapula. Entäpä minä? Saakeli kun tuli juotua se punkkupullo. No kello ei toisaalta ollut kuin vasta puoli kymmenen, enköhän minä aamupäivään selvinne. Nyt pitää kuitenkin jotenkin valmistautua. Miten tuollaiseen valmistaudutaan? Apua!
