Osa 15 Julma ehdotus

Hän ei kommentoinut tarjoustani. Katseli minua mietteliäänä ja jatkoi, –Minun pitää nyt miettiä vähän jatkoa. Eihän tämä mene nyt ollenkaan niin kuin olin suunnitellut. On minulla tietysti keinoni, mutta ne edellyttävät muutoksia suunnitelmiimme, tai oikeastaan sinun suunnitelmiisi.

Odotin katse maahan laskettuna Hänen ratkaisujaan. Nyt oli osattava toimia niin, että pääsisin mahdollisimman helpolla. Anelu ei taida nyt auttaa.

–Nyt on niin, että minullahan on neljä vuorokautta aikaa, tai siis nyt on enää reilut kolme ja puoli vuorokautta aikaa saada sinusta jotakin. Nyt tämä ei näytä hyvältä, Hän puhui minulle hitaasti ja rauhallisesti, kuin olisin vähän yksinkertainen. –Et taida tykätä ajatuksesta, että olisit täällä metsässä koko maksimiajan, mikä käytettävissäni on? Hän jatkoi.

Pelkkä ajatuskin sai minut hätkähtämään pelosta! Nostin katseeni ja sanoin niin pehmeästi ja varovaisesti kuin osasin, –Et voi olla tosissasi! En minä pysty olemaan täällä hyttysten syötävänä yhtään kauempaa. Ole kiltti! Rääkkää minua, raiskaa minut, tee mitä lystäät, mutta älä jätä minua tänne! Ääneni kuulosti varsinkin lauseen loppupuolella kieltämättä epätoivoiselta.

–Tekisitkö ihan mitä vaan? Hän kysyi vinosti hymyillen.

–No melkein mitä vain. En tietysti mitään sellaista, mitä ei oikeasti voi tehdä, mutta muuten.

–No tehdäänpä tällä tavalla: Minä annan sinulle puhelimesi ja sinä soitat niille kavereillesi ja kerrot suunnitelman muutoksesta. Sanot heille, että se turva-aikasi muuttuu keskiviikosta 13.7. sunnuntaihin 17.7.klo 12 :een. Eli aika pitenee reiluun viikkoon. Aika on pitkä, tiedän sen, mutta vastineeksi minä lupaan, että pääset heti soitettuasi pois täältä metsästä sisätiloihin. Vankeutesi tietysti jatkuu, mutta olosuhteet ovat sitten paljon mukavammat. Miltä tämä kuulostaisi?

Katsoin Häntä silmiin suuni hölmistyksestä auki. Ei kai sääntöjä saa mennä muuttamaan kesken kaiken. Siis viikko! Sehän on älytön aika!

–Ei tuo ole reilua. Sehän on hirveän pitkä aika. Emmehän ole mistään tuollaisesta sopineet, minä sanoin ja tunsin pienen närkästyksen taas kohoavan sisälläni, joka varmaan näkyi kasvoistanikin.

–Pidän totta kai sopimuksestamme kiinni, jos niin haluat. Eli neljä päivää metsässä, aivan kuten haluat! Ajattelin vain, että viikko sisätiloissa olisi kuitenkin mukavampaa kuin neljä päivää täällä mättäällä. Mutta eipä siinä mitään. It’s your choice, Hän sanoi huolettomasti.

Hän kaivoi pienestä repustaan 1,5 litran kivennäisvesipullon ja heitti sen eteeni. –Tuossa sinulle suolaa ja nestettä, että jaksat yön täällä virua. Mites on, sinä siis kieltäydyt soittamasta?

Minä purin alahuultani ja pohdin kuumeisesti ehdotusta. –Saanko minä miettiä ensin vähän?

–Mieti rauhassa vain, Hän sanoi, kääntyi ympäri ja lähti kävelemään takaisin metsään, sinne mistä oli tullutkin.

–Hei! Älä mene! Anna minä mietin nyt! Ihan totta! Älä mene! Hei! Tule takaisin! Ole kiltti! Älä mene… viimeiset sanani alkoivat hukkua itkuuni.

Nyt kyyneleet kihosivat taas ihan oikeasti silmiini.

–Voi vittu sinua! Helvetin mulkku! Tule takaisin! Huusin Hänen peräänsä.

Hän katosi pimentyvään metsään ja minä tuijotin Hänen peräänsä kyyneleet silmissäni ja nyyhkytin sisälläni kasvavaa epätoivoa. Tämä ei voi olla totta! Hän kävi luonani vain juttelemassa ja lähti pois. Ei tämä mennyt fantasiassani ollenkaan tällä tavalla. Katselin ympärilleni epätoivoisena. En tiedä, yritinkö etsiä jotakin keinoja vapauttaa itseni, vaikka hyvin tiesin, ettei se ollut mahdollista.

Kun raivo ja epätoivo alkoivat laantua sisälläni, aloin taas tuntea riimun puristuksen kaulallani, särkevät olkapääni ja käsirautojen hiertämisen sekä sen hirveän janon. Niinpä hyökkäsin malttamattomana Hänen maahan heittämänsä vesipullon kimppuun. Käännyin selin pulloon ja otin tuon ihanan viileän pullon kahlittujen käsieni väliin. Sormeni olivat kömpelöt ja vähän turratkin pitkästä vankeudestani, mutta sain pyöritettyä pullon korkin auki. Vaati kuitenkin enemmän kekseliäisyyttä kuinka joisin tuosta pullosta ilman käsiä. Katselin puita reviirilläni, saisinko pullon pystyyn johonkin oksan hankaan, josta voisin sen suullani kallistaa. En kuitenkaan löytänyt mitään hyvää paikkaa, johon olisin pullon voinut kiilata.

Vaikka olin malttamaton ja tahdoin kuumeisesti juoda tuota ihanaa nestettä, minun oli nyt mietittävä huolellisesti jokainen liikkeeni. En halunnut, että kaataisin maahan pisaraakaan tuota kallisarvoista nektaria. Lopulta tein ratkaisun. Pidin pulloa tiukasti kaksin käsin kiinni selkäni takana ja siirsin pullon kahlekoivuni juurella olevaan syvänteeseen, jossa se lisäksi nojasi pikkuruiseen kuusen taimeen. Varmistin moneen otteeseen, että pullo pysyisi taatusti pystyssä, kun irrottaisin otteeni siitä. Kun lopulta olin täysin varma, että uskallan irrottaa otteeni, käännyin hitaasti ja varovasti ympäri samalla kumartuen ottamaan pullon suun hampaitteni väliin.

En tietenkään pystynyt pelkästään hampaillani nostamaan täyttä pulloa ja samalla kallistamaan sitä, mutta pidin pulloa tiukasti hampaillani kiinni samalla kun kallistin itseäni kyljelleni. Lopulta olin kyljelläni maassa jolloin pullosta alkoi virrata suuhuni ihanaa viileää juomaa. Voi kuinka se maistui taivaalliselta. Vaikka kuinka olin varovainen, suupielestäni lipsahti silloin tällöin tilkka olkapäälleni ja siitä maahan.

En kuitenkaan jaksanut millään juoda koko pullollista kerralla, vaikka kuinka janottikin. Nyt minun pitäisi keksiä, kuinka saisin pullon takaisin pystyyn niin, ettei loput sen ihanasta sisällöstä pulppuaisi maahan. Pidin edelleen hampaillani pullonsuusta tiukasti kiinni. Työnsin kieleni pullonsuun tukkeeksi. Aloin varovasti vääntäytyä kyljeltäni ylös. Ensin hieman mahalleen nojaten samalla suullani pulloon, sitten etukautta polvilleni. Sehän meni yllättävän hyvin! Tämä käy kyllä hyvin selkä- ja vatsalihastreenistä, kun en pysty käsilläni auttamaan ollenkaan.

Siirsin pullon varovasti samaan paikkaan pystyyn, josta olin sen suuhuni kaatanutkin. Uskoin sen pysyvän siinä pystyssä. Vaikka tilanteeni ei ollut sen parempi kuin aikaisemminkaan, janon sammuttaminen oli kohentanut mielialaani ihmeellisen paljon.

Kulorastaan monotoninen tii-taa-tyy kaikui hämärtyvässä metsässä. Hyttysten määrä ympärilläni lisääntyi huolestuttavasti. Jouduin alinomaa ravistelemaan ja hankaamaan itseäni hätistelläkseni niitä pois suojattomalta iholtani. Yritin herkistää kuuloni äärimmilleen ottaakseni selvää, lähtikö Hän todellakin luotani pois, vai odottelisiko jossakin tuon mäenharjanteen takana palatakseen kuulemaan vastaukseni ehdotukseensa.

Ajattelin, kuinka perheissä oli saunottu ja laiteltiin lapsia nukkumaan. Vanhemmat korkkaisivat mökkiterasseillaan olutpulloja nautiskellen kauniista ja tyynestä kesäillasta. Itse olisin varmaan tällä hetkellä saunapuhtaana viinilasi kädessä sohvalla jotakin leffaa katsomassa rakas koirani kainalossani.

Missä ja miten minä nyt olin? Likaisena, hikisenä, kahlittuna, alastomana hyttysten ruokana. Ei mitään tietoa tulevaisuudestani, ei minkäänlaista helpotusta näköpiirissäni. Minä hullu olin itse järjestänyt itseni tähän. Niin kuin olimme tehneet hirmuiset suunnitelmat ja nyt Hän oli muuttamassa kaiken. Minä nyt sitten olin kokemassa fantasiaani siitä, kuinka kaikki karkaa käsistäni.

Minä nimenomaan olin kertonut Hänelle viesteissäni, että haluaisin kokea kaiken siten, että tilanne on minulle täysin hallitsematon. Olin halunnut kokea jotakin sellaista, mistä en ollut edes osannut uneksia.

Fantasiani oli kiihottavaa, mutta tämä oli sen lisäksi hirvittävän pelottavaa.