Osa 17 Uusi sopimus

–Minä suostun! Vie minut pois täältä, ihan minne vain, kunhan pääsen pois, puuskutin Hänelle epätoivoissani.

–Ensin sinun pitää soittaa, muistathan sen?

–Minä soitan, minä soitan! Anna puhelimeni ja avaa käsiraudat niin minä soitan.

–Ehei, sinä pysyt raudoissa. Sano vain nimet millä löydän heidät puhelinluettelostasi, niin minä painelen nappulat, ja sinä saat puhua.

Ähkäisin pettyneenä, –Paljonkohan kello on, voiko vielä soittaa? No ota sieltä ensiksi vaikka Tiina N.

Hän naputteli kännykkääni hetken ja löysi numeron nopeasti. Minun kaltaisellani erakkoeukolla ei ole paljon nimiä puhelimen muistissa. Hän nosti puhelimen korvalleni ja kuuntelin hälytysääntä. Puhaltelin samalla hyttysiä, jotka yrittivät laskeutua kasvoilleni. Tunsin, kuinka ihoani aloitettiin välittömästi puhkoa joka paikasta. Puhelin hälytti niin pitkään, että ajattelin Tiinan olevan ehkä jo nukkumassa, ja jospa hänellä oli puhelinkin äänettömällä.

Huokaisin helpotuksesta kun kuulin Tiinan vastaavan iloisena puhelimeen, –Moi Suska! Joko on irstailut irstailtu? Tiinan hilpeän äänen takaa kuului iloista puheensorinaa.

Minun teki mieli pyytää Tiinalta jopa apua, mutta ymmärsin toisaalta, että eihän vangitsijani oikeastaan ollut rikkonut sopimustamme millään tavalla. Hän oli ensimmäistä kertaa onnistunut murtamaan omaa tahtoani kiristämällä minua tällä sopimuksellamme, jolla olin näköjään yliarvioinut itseni ja aliarvioinut hyttyset.

Yritin kuulostaa mahdollisimman normaalilta, vaikka puhelimesta kuuluva ystäväni iloinen puhe muistutti minua kipeästi normaalista elämästä normaalien ihmisten parissa.

–Moi vaan, tuota. Muutetaanhan vähän sitä meidän suunnitelmaa. Eli se kirjeiden avauspäivä olisikin sittenkin tuota, sunnuntaina kello 12. Siis monesko päivä se oli? Käännyin katsomaan Häntä kysyvästi.

–17.7. sunnuntai klo 12, Hän kuiskasi.

–Siis se olisi 17.7. sunnuntaina klo 12, me vähän jatketaan tätä juttua. Ei tarvitse huolestua, muutettiin vähän vain niin kuin pidemmäksi tämä juttu.

–Joo, siis 17.7. sunnuntaina klo 12. Kyllä se minulle passaa, omahan on juttusi. No, onko ollut kivaa? Oletteko te jossakin mökillä? Ihana ilta on.

–No joo, miten sen ottaa. On ihan, joo mökillä, tavallaan. Minun pitää hei soittaa vielä Sarille tämä sama asia. Pidähän hauskaa, sanoin kyyneleitä nieleskellen.

–Ei sinun tarvitse! Sari on täällä kanssa. Jos se vain käy, minä voin kyllä kertoa Sarille terveisesi, Tiina melkein huusi puhelimeen, taustamelu oli yltynyt kovaksi naurunremakaksi.

–Ai jaa! No kyllä se käy, sano vain Sarille sama asia. Ei tarvitse huolestua, kaikki on ihan okei.

–Minä kerron. Olisi täällä ollut sinullekin miesseuraa, jos siellä ei kaikki mene ihan putkeen. Kyllä tänne vielä yksi juopohko ikäneito mukaan mahtuisi, Tiina kikatteli.

–Katsotaan joskus toiste. Kerro kaikille terveisiä ja pitäkää hauskaa. Moikka!

–Pidä hauskaa ja terveisiä sinnekin sille mystiselle ja vaaralliselle kavaljeerillesi. Moi, moi!

Tiinan viimeiset sanat olivat jäädä minulta kuulematta, sillä puhelin otettiin nopeasti korvaltani pois. Käännyin katsomaan vihaisena ja surullisena vangitsijaani. Nyt tunsin olevani todellakin pinteessä. Tiinan toivotus pitää ”hauskaa” tuntui melkoisen absurdilta minun kannalta katsottuna.

–Lähetti sinulle terveisiä, sanoin pientä ivaa äänessäni.

–Sehän kivaa. Pitäisikö hänetkin kutsua tänne ”hauskan pitoon”? Sinunko ei tarvitse toista puhelua tehdä? Näin ymmärsin puheestasi?

–Ei tarvitse. Tämä oli tässä. Miten se nyt on niiden turvajärjestelyjen kanssa? Eihän niissä kirjeissä puhuta mitään uudesta paikasta? Entä jos kuitenkin Sinulle sattuu jotakin, en saa apua mistään?

–Kuule Susanna. Minä en jätä mitään sattuman varaan. Siellä on pitkä kirje molemmille ystävillesi, jossa on selitetty erilaisia skenaarioita ja toiminta niissä. Tämäkin vaihtoehto on siellä huomioitu. Ole huoleti, et sinä näihin tapahtumiin kuole.

Se perkele oli suunnitellut tämän kaiken valmiiksi! Arvasinhan minä. Hän oli arvannut, että suostuisin mihin vain, että pääsisin metsästä pois. Ilmankos Hän houkutteli minut niin pitkään aikahaarukkaan suostumaan tietäen, etten siitä pysty suoriutumaan ilman sopimuksemme uudistamista.

Vie minut nyt pois täältä, jooko? Huokaisin alistuneena tilanteeseeni.

Mitään sanomatta Hän tarttui hiuksiin taivuttaen minut polvilleni maahan ja painoi otsani heinikkoon. Olin siinä pylly pystyssä järkyttyneenä Hänen äkillisestä rajusta otteestaan. Yhtä rajusti Hän työnsi kätensä voimallisesti reisieni väliin tunkien kovakouraisesti pari kolme sormeaan emättimeeni.

Hän liikutteli sormiaan reiässäni muutaman kerran edestakaisin ja kuiskasi, –Kyllä sinä oikeassa olit. Sinä nautit tästä aivan helvetisti. Miltä tuntuu, kun tiedät että tämä vankeus vain jatkuu ja jatkuu sinun voimatta tehdä enää asialle yhtään mitään? Sinä huusit minua mulkuksi, tungetaan sitten mulkkua reikääsi, jos kerran koko mies mulkku olen!

En ollut edes tajunnut itse, että olin niin märkä. Hän pani minua takaa päin sormillaan ja tunsin kuinka hänen rystysensä painelivat turvonnutta klitoristani. Hän oli oikeassa. Kun nyt tajusin asemani lohduttomuuden ja sen tosiasian, että vankeuteni olisi mahdollisesti vielä paljon pitempi, kuin olin suunnitellut, se pelotti minua valtavasti, mutta sai minut myös kiihottumaan aivan mielettömästi.

–Sinä et ole muuta kuin kiimainen elukka perse pystyssä! Olit ihan oikeassa, kyllä sinä hullu olet. Nyt vielä koulutetaan sinusta pois kaikki muu turha. Ehkä sinusta saa vielä sopivan johonkin käyttöön.

Puhuessaan Hän pani minua sormillaan rajusti, kuulin kuinka alapäästäni kuului litisevä ääni ja tunsin kuinka nesteeni alkoivat valua sisäreisiäni pitkin.

Olen aina tiennyt, että alapäälläni on joskus oma tahto ja sielu. Aivan kuin seksuaalisuuteni nauttisi siitä, että muu osa Susannaa kärsii. Niin oli nytkin. En mahtanut sille mitään, että aloin automaattisesti vastata lantioni liikkeillä hänen sormiensa työntöihin. Tarjosin persettäni yhä hanakammin Hänen minua runkata. Painoin päätäni tiiviimmin heinikkoon huohottaen ja vikisten hiljaa. Oli niin monta tuntia kaivannut kosketusta ja Hänen kovakourainen käsittelynsä tuntui turvonneella elimelläni taivaalliselta.

En tuntenut kipua, vaikka hyttyset saivat pistellä minua nyt vapaasti. Minua ei haitannut, vaikka rintani painuivat tiukasti kylmään ja kosteaan heinikkoon. Minä tunsin vain tuon ihanan rajun panemisen sisässäni. Tunsin, kuinka kiihkoni koveni kovenemistaan ja aloin tukahtuneesti ynisten valmistautua ihanaan purkautumiseen tuon julman miehen sormille.